Sukupuoliroolit, sukupuolisensitiivisyys ja kaksoisstandardi.

Tällä hetkellä trendikkäintä tasa-arvokeskustelussa on stereotyyppisten sukupuoliroolien purkaminen ja ns. sukupuolisensiitiivisyyden integroiminen päiväkoteihin ja kouluihin. Onhan siinä jotain positiivistakin. Sukupuoliodotukset varsinkin miehelle ovat ja varsinkin ovat olleet ahtaat, suorastaan ankarat ja työmarkkinoiden segregoituminen on osittain ongelmallista.

Minusta tässäkin asiassa mennään taas liian kovaa äärilaidasta toiseen. Kuten Suomessa on perinteisesti tapana. Ennen sukupuolirooleja pakkosyötettiin. Nyt niitä yritetään invertoida pakkosyötöllä. Koko homman kultainen sääntö näkyy hukkuneen äänekkäimmiltä toimijoilta. Idea oli että ihmisiä kohdeltaisiin yksilöinä ja yksilöiden annettaisiin valita itse omat valintansa. Nyt tuntuu olevan pinnalla ajatus pakkosyöttää poikiin perinteisesti feminiiniseksi laskettuja ominaisuuksia ja tyttöihin maskuliinisia ominaisuuksia. Toivottavasti järki voittaa kuitenkin ja keskitie löytyy.

Maskuliinisuus nähdään nykyään ensisijaisesti negatiivisena ominaisuutena naistutkimuksessa, feministisessä keskukselussa ja nykyisin myös median sekä päättäjien taholla. Viimeksi mainitut ammentavat asenteensa suoraan ensimmäiseksi mainituilta. Maskuliinisuus liitetään negatiiviseen machoiluun ja uhomaskuliinisuuteen, vaikka ne ovat vain maskuliinisuuden mutatioita. Väkivalta nähdään esim. SONK:n (sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden) feministisessä manifestissa miehisenä väkivalta silloinkin kun nainen tekee väkivaltaa. Väkivalta on siis maskuliinisuutta. Näin väittää mm. kriittininen miestutkija Arto Jokinen. Mannerheimin lastensuojeluliitto on jo suositellun vanhempia ostamaan pojille nukkeja. Huonolla menestyksellä tosin, sillä enemmistöä pojista ei nuken vaatettaminen kiinnosta. Seuraava vaihe on kai ostaa leikkiautoja tytöille, mikä on hienoa, jos tyttö haluaa sitä itse. Jos ei halua, niin toivon että vanhemmilla on enemmän tervettä järkeä kuin feministisen teorian otsaansa tatuoinneilla päättäjillä.

Asiassa on kyllä paljon hyvääkin. Nimittäin pojat kasvatetaan perinteisesti tietynlaiseen haitalliseen muottiin. "Mies ei valita" jne. Miehen on oltava rohkea jne. Nämä saavat miehet myöhemmässä vaiheessa ottamaan turhia riskejä ja kestämään hiljaa enemmän vammoja ja se korottaa miehen kynnystä esim. pyytää sairauslomaa. Se myös korottaa kynnystä puhua henkisestä pahoinvoinnista, ja kaikkihan tietävät että miehet tekevät 3 kertaa enemmän itsemurhia. Tähän samaan asiaan liittyy myös toinen miehille opetettava haitallinen malli, jonka mukaan miehen pitää pystyä huolehtimaan itsestään ja (sitä ei suoraan sanota mutta...) pystyä elättämään itsensä. Mieheltä odotetaan myös monenlaista riskinottoa, sillä miehen odotetaan ottavan riskejä esim. suojellessaan naista.


Kaksoisstandardi

Olen kiinnostunut miten tulevaisuuden nukkekotipoika kohtaa häntä odottavan velvollisuuden suorittaa asevelvollisuus. Antimaskuliiniselta kasvatukselta vie pohjan tieto, että muutaman vuoden kuluttua pojan on astuttava hyvin maskuliiniseen, eikä vain maskuliiniseen vaan nimenomaan macho-maskuliiniseen instituutioon, jossa hänen odotetaan kehittyvän taistelijaksi. Pojan pitää omaksua erilaiset tekniikat, jotka on kehitetty toisen ihmisen tappamiseksi. Eikö tämä vie pohjan tältä kaikelta antimaskuliiniselta kasvatukselta?

Yksi selitys voisi olla, että armeijaan ei ole pakko mennä. Pojat voivat ryhtyä sivariksi, kuten minä (Mortimer) tein. Tästä kuitenkin päästään tähän kaksoisstandardiin. Ainoastaan hyvin harva kiistää tarpeen ylläpitää jonkinlaisia puolustusvoimia. Minäkin, pasifistina ja sivarina olen realisti, tiedän että sotilaallisella tyhjiöllä on tapana täyytyä itsestään ja hyvin nopeasti. Armeija siis tarvitaan. Joka tapauksessa, puhuvat tasa-arvoviskaalit mitä tahansa, armeija tarvitaan ja poikien harteille se suuremmassa mittakaavassa jää tulevaisuudessakin.

On hassua huomata että asenteet siviilipalvelusta kohden ovat edelleen negatiiviset, vaikkakin paljon suopeammat kuin ennen. Kun minä vuonna -95 kerroin etten menekään armeijaan vaan sivariin, suurin kritiikki ja pilkkaaminen tai syyllistäminen tuli toisilta miehiltä. Sain kuulla olevani "homo" ja "neiti" ja epäisänmaallinen lintsari. Nykyään ero on siinä, että suurin kritiikki ei tule enää toisilta miehiltä. Erityisesti kun asepalveluksesta puhutaan tasa-arvomerkityksessä. Tyypillinen kommentti feministiseltä naiselta on, että: "ensin miehet ovat aloittaneet kaikki sodat ja nyt haluavat sotkea naisetkin niihin". Miehen on kuulemma luontevaa käydä armeija ja mies joka ei sitä kestä, on säälittävä reppana ja surkimus. Feministinen näkökulma on siis: mieskin saa olla heikko ja mieskin saa itkeä. On suotavaa että miehistä kasvatetaan feminiinisiä ja hoivaavia, ja torjutaan haitallisia maskuliinisia vaikutteita.

Kuitenkin: miehen on tarpeen vaatiessa oltava peloton ja uhrautuva taistelija, väkivaltakone. Silloin mies ei saa itkeä. Silloin mies ei saa olla heikko.

Muut sukupuolisensitiiviset koodit eivät siis päde asevelvollisuudessa. Tässä on kaksoisstandardi. Naisilla on oikeus valita. Nainen voi olla perinteisen feminiininen, eikä hänen tarvitse esim. osallistua maanpuolustukseen. Naisella on oikeus luopua feminiinisestä roolista ja omaksua maskuliinisia rooleja. Naisilla on oikeus osallistua maanpuolustukseen, halutessaan. Naisella on myös oikeus vaihdella näiden roolien välillä tarpeen mukaan. Vaikka osa naisista käy asepalveluksen ja sijoittuu reserviin, olen aivan varma että sodan syttyessä näidenkään naisten ei ole pakko mennä sotaan, mutta halutessaan he voivat lähteä.

Miehellä on velvollisuus. Mies ei saa valita. Miehen on suoritettava asepalvelus (armeija tai sivari). Miehen on täytettävä maskuliiniset odotukset tarvittaessa ja feminiiniset odotukset myöskin tarvittaessa. Mies ei saa valita.