Ketä oikein kannattaa äänestää? osa 2: ehdokaat

Kolmen suurimman puolueen välillä ei ollut juuri minkäänlaista eroa tasa-arvopolitiikassa. Oppositiosta löytyi kaikkein radikaaleimmat femininistiset näkemykset, mutta toisaalta myös maltillisimmat.

Jos haluaa äänestämällä edistää miesten tasa-arvoa tai ainakin jarruttaa nykyistä linjaa, joka ei osaa tehdä eroa yläportaan ja tavallisten miesten kesken, on pakko löytää puolue joka ainakin omassa vaalipiirissä ottaa keskiarvolta miehet huomioon paremmin kuin muut puolueet. Pelkkä ehdokas ei riitä. Tästä meillä on kiittäminen herra Victor d'Hondtia, suhteellisen vaalitavan isää.

d'Hondt:n systeemi on kieltämättä ajateltu hyvin. Jos ehdokas jolle äänesi annoit ei tulekaan valituksi, äänesi hyödyttää ehdokkaasi puoluetta. Äänet eivät mene hukkaan, vaan hyödyttvät muita ehdokkaita, jotka oletettavasti omaavat samankaltaiset näkemykset. Oletus vain ei enää toimi. Ennen politiikka ei ollut näin moniulotteista kuin nykyään. Puolueet olivat uskoakseni yhtenäisempiä, puolueiden sisäiset erot pienempiä ja puolueiden väliset erot suurempia. Nykyään ei ainakaan kolmen suurimman puolueen politiikasta löydy eroa hakemallakaan.

Nykyinen laskutapa lisäksi suosii liikaa suuria puolueita pienten kustannuksella. Laskutapaa pitäisi muuttaa, mutta mistä korvaava järjestelmä? Sekään ei oikein toimi, että äänestettäisiin vain henkilöitä, jolloin ääniä menisi valtava määrä hukkaan.

Järjestelmä on aikansa elänyt. Se ei enää toimi, sillä politiikka on paljon moniuloitteisempaa. Pelkkä jako vasemmistoon tai oikeistoon on nykyään enää korkeintaan suuntaa antava. Kuvaavaa onkin, että viime presidentinvaaleissa Kokoomuksen ehdokas julistautui työväen presidentiksi ja myöhemmin SDP yrittäjän parhaaksi ystäväksi. Tasa-arvo on yksi hyvä esimerkki siitä, että puoluejaottelu ei riitä kertomaan paljon mitään.

Esimerkikiksi vasemmistopuolueiden sisällä on paljon vanhoja ay-aktiiveja miesvaltaisilta aloilta ja toisaalta nuoria feministisiä humanistinaisia, jotka eivät ole koskaan tehneet "oikeaa työtä". Toiset ovat omistaneet elämänsä metallialan miesten tai rakennusmiesten työ-olojen parantamiseksi ja palkkatason nostamiseksi työn fyysistä rasittavuutta vastaavalle tasolle. Ja toinen osa on tottunut katsomaan samoja metalli- ja raksamiehiä etuoikeutettuna ryhmänä. Toisille em. miesammattien palkkataso on kovan taistelun tulosta, jonka eteen on edelleen tehtävä työtä, että palkka ja edut vastaisivat työn kuormittavuutta, vaativuutta ja sen haittoja (pöly, tapaturmariskit jne.). Toinen osa näkee näiden alojen palkkojen ja etujen johtuvan siitä, että patriarkaatti suosii miehiä ja miesten työtä arvostaan naisten työtä enemmän jne. Sama asia, mikä on toisille elämänmittaisen poliittisen työn tulosta, on toisille patriarkaattista vallankäyttöä joka pitää purkaa.

Puoleiden sisällä näkemykset siis vaihtelevat laidasta laitaan. Toisaalta eri puolueiden välillä erot ovat olemattomat. Erityisesti puolueiden naisjaostojen välillä erot ovat lähinnä painotuksissa, jos eroja edes on. Vasemmistoliiton, SDP:n, Kokoomuksen, Keskustan ja Vihreiden naisten ohjelmat ovat lähestulkoon identtiset. Toisaalta olisi ihme jos ei näin olisi, sillä puolueiden naisjaostot kuuluvat samoihin naisjärjestöihin. Näinollen sillä ei ole tasa-arvon kannalta juuri minkäänlaista merkitystä, mitä puoluetta äänestät. Miesten tasa-arvon ongelmia ei havaita tai ainakaan tunnusteta. Ainoastaan naisten ongelmat tunnustetaan ja näiden ongelmien ratkomiseksi esitetään jos jonkinlaista yhteiskunnan tukitoimien priorisointia. Eräänkin puolueen naisjaosto ilmeisesti tulkitsee jopa miesten lyhyemmän eliniän ja vanhuuden terveysongelmat naisten tasa-arvoa heikentävänä asiana, jonka ratkaistaan priorisoimalla sosiaaliturvaa naisille. Mutta kenellekään ei tule mieleen ehdottaa tukitoimia miesten eliniän pidentämiseksi tai vanhuuden terveyden edistämiseen.

Yhden puolueen naisjaoston ohjelmasta muistaakseni löytyi: "miesten syrjäytymiseen pitää puuttua". Sekin lause on ollut siellä kauan, eikä kyseiseltä puolueelta ole minun nähdäkseni koskaan tullut ainuttakaan todellista aloitetta sen ratkaisemiseksi. Vähän samanlainen heitto siis kuin "maailmanrauhaa!" tai "köyhyys kitkettävä kehitysmaista".


Miten siis valita ehdokas? Kuten todettua, sopivan ehdokkaan löytäminen ei riitä, sillä vaalitavasta johtuen äänesi on lisäksi käytännössä ääni puolueelle, joka ei ole kiinnostunut miesten ongelmista. Perussuomalaiset tosin on edelleenkin kysymysmerkki. Se saattaa olla himpun verran muita puolueita miesystävällisempi.

Päädyin tulokseen että ääntenlaskutavasta johtuen edes miesaktivistia ei kannata äänestää, ellei hänellä ole realistisia mahdollisuuksia tulla valituksi. Ainoa järkevä tapa mielestäni on siis joko löytää sopiva ehdokas, joka hyvin suurella todennäköisyydellä tulee valituksi tai valita siedettävin ehdokas puolueesta, jonka ehdokkaat omasta vaalipiiristä ovat keskiarvolta miesystävällisin vaihtoehto

Sillä ei myöskään ole suurta merkitystä, että äänestätkö naista vai miestä. Politiikan miehet ovat joko feministejä kuten Wallin tai SDP:n miehet, tai menestyviä YTM:iä jotka eivät varsinaisesti ole kiinnostuneita feministien tavoitteista, mutta joita ei toisaalta voisi vähempää kiinnostaa vähäosaisten miesten asiat. Jälkimmäinen ryhmä noudattaa tasa-arvopolitiikassa populistista linjaa, eli edistää naisintressiä vaikka todellisuudessa jopa tiedostaisi miesten syrjinnän.

Ehdokkaan sukupuolella ei ole muutenkaan paljon merkitystä, jos vain intressit ovat oikeat. Miesasianainen tai antifeministinainen voi olla (harvassa ovat, tiedän) tai olisi todennäköisesti jopa miestä parempi vaihtoehto kahdesta syystä. Naisen on helpompi saada äänensä kuuluviin tasa-arvo asioissa. Naista ei voi ohittaa väittämällä, että miehet yrittävät puolustaa etuoikeuksiaan tai leimata sovinistiksi tai tasa-arvon vastustajaksi. Toinen etu on siinä, että tällainen nainen on asialleen aidosti omistaunut. Miesasia on liian epäsuosittua ja marginaalista houkuttelemaan populistisin tavoittein asian nimessä ratsastavia opportunisteja.