sunnuntai 9. elokuuta 2009

Tilastovahti

Tarvittaisiin joku sellainen taho, jolla olisi resursseja tutkia tilastokikkailua valtamediassa. Joku jolla olisi ensinnäkin aikaa tutkia mitä väitettyjen prosenttien takaa oikeasti löytyy, ja joka systemaattisesti esittäisi korjatut luvut samaisissa medioissa. 1. Hesarissa julkaistaan uutinen palkkaeroista. 2. Ko. taho tarkistaa luvut. 3. Tekee tarvittavat korjaukset, jotka julkaistaan samaisessa lehdessä. Avainsanoina välitön reagointi.

Tällä hetkellä aika naiivia ajattelua. Tiedän. Vaikea löytää riittävän koulutettua ihmistä, jolla on aikaa tai halua omistautua näinkin epäkiitolliseen tehtävään. Ja se on kahdesta ongelmasta se pienempi. Suurempi kysymys on missä ne voisi julkaista, kun valtamedia Suomessa on mitä on.

Lähin realistinen ratkaisu mielestäni voisi olla, että tilastoja syynäisi joku valtion ikeestä riippumaton (lue: ei virkamies) ja miesasiaa kannattava taho, joka ammatikseen tutkii samoja asioita, vaikkakin eri tarkoituksessa.

Entä julkaisuongelma? Kansanedustajalla voisi ajatella olevan riittävästi vaikutusvaltaa, jotta suurien medioiden julkaisukynnys ylittyy. Tarvittaisiin miesasiaan vihkiytynyt kansanedustaja. Sellainen olisi painonsa arvoinen kullassa, vaikkei onnistuisikaan em. tehtävässä. Jo eduskunnan sisällä tapahtuva työ olisi arvokasta."Arvoisa puhemies. Ministeri XXXX XXX:n luvuissa ei ole huomioitu konaistyöajan vaikutusta...".

Tällä hetkellä tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta, mutta täytyy muistaa että feministitkin ovat onnistuneet luomaan oman koneensa. Meidänkin pitäisi pystyä luomaan omame.

Ei kommentteja: