Feministit vaativat Yhdysvaltojen asevoimia poistamaan rajoituksen, joka kieltää naisten osallistumisen taistelujoukkoihin. Jenkeissähän on asevoimissa jo pitkään palvellut naisia erilaisissa tehtävissä. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin naisten asepalveluksessa on tiettyjä rajoituksia. Naisia on käsittääkseni kaikissa laivaston tehtävissä paitsi sukellusveneissä. Samaten ilmavoimissa käsittääkseni on naisia kaikenlaisissa tehtävissä, myös pilotteina. Merkittävimmät rajoitukset koskevat ameijan ja merijalkaväen taistelujoukkoja.
Naisia on armeijassa sekä merijalkaväessä kuljettajina, lääkintämiehinä, mekaanikkoina, sotilaspoliiseina, huoltojoukoissa, kirjureina jne, mutta ei nimenomaisissa taistelujoukoissa. Olen ymmärtänyt että taistelujoukolla tarkoitetaan sellaisia sotilaita, jotka tehtävissään todennäköisesti joutuvat vihollisen kanssa suoraan kontaktiin lyhyillä etäisyyksillä. Eli niitä hemmoja joita näet tv-uutisissa jalkautuvan johonkin irakilaiseen kylään, potkivan ovia sisään taloista ja ryntäävän sisään etsimään vihollistaistelijoita. Siis niitä sotilaita jotka on ensisijaisesti koulutettu tappamaan.
Jos en ole ihan hakoteilla, niin homma menee siten että nainen saa olla sen autokulkueen kuskeja, joka kuljettaa taistelujoukot sinne kylään, mutta ei saa osallistua hyökkäykseen. Se on kieltämättä vähän tulkinnavaraista, sillä ilmeisesti sotilaspoliisi (nainen) saa osallistua ratsiaan joka näennäisesti tekee saman asian, eli potkii oven sisään. Näiden kahden tilanteen ero on todennäköisesti silti suurempi miltä näyttää.
Naissotilaat ja merijalkaväen naiset (miten käännetään suomeksi a marine?) voivat tietysti milloin tahansa joutua taistelemaan. Jos tukikohtaan tai saattuetta vastaan hyökätään, niin silloin tottakai jokainen käsipari alkaa taistella, mutta naisia ei käytetä aktiivissa taistelutoimissa. Se on asia mihin feministit haluavat muutosta.
Perusteluna käytetään yleensä rohkeiden naisten menestystä sotilasoperaatioista sekä sitä, että jo nykykäytännöllä naiset joutuvat taistelemaan vihollista vastaan. Ensiksi mainituista näkee mm. kapteeni Linda Brayn sekä sotamies Jessica Lynchin.
Linda Bray on Panaman sodan veteraani joka johti sotilaspoliisijoukkuetta, jonka tarkoituksena oli ottaa haltuun vihollisjoukoille kuuluva koiratarha. Joukkue kohtasi vihollisia ja joutui taisteluun. Kolme vihollista sai surmansa ja ilmeisesti muutama koira. Valkoisen talon tiedottaja Marlin Fitzwater kuvaili tapahtumia sanoen että "It was heavily defended." ja että se oli "important military operation. A woman led it, and she did an outstanding job.".
Media oli vieläkin anteliaampi sanoissaan: The Pentagon realized that its attempt to win a little favorable publicity had gotten out of hand when one major newspaper declared Captain Bray's actions "worthy of a young Douglas MacArthur or George Patton." Ööh. Eikö tuollainen ole aika rutiinitehtävä sodassa? Tavalliset miessotilaat joutuvat tekemään tuollaista harva se päivä Afganistanissa tai Irakissa. Brayn komennuksessa olevien sotilaiden osuus on myös kokonaan unohdettu. Kaikessa on kyse vain siitä miten rohkeita ja kykeneviä naiset ovat
Jessica Lynch palveli sotamiehenä Irakin sodassa 2003 osana huoltokomppaniaa. Sodan neljäntenä päivä Lynch matkasi kulkueessa, josta Lynchin auto ja muutama muu auto jäi jälkeen ja eksyi. Myöhemmässä vaiheessa autoja tulitettiin raketinheittimillä ja automaattikivääreillä. Seurasi taistelu jonka amerikkalaiset hävisivät. Kaikki miehet autosta tapettiin ja Jessica sekä toinen nainen, joka oli auton kuljettaja lyötiin tajuttomaksi ja vangittiin. Myöhemmässä vaiheessa erikoisjoukot pelastivat Jessican irakilaisesta sairaalasta.
Asiasta uutisoitiin ympäri maailmaa ja USA:ssa siitä nousi valtava kohu. Feministit hehkuttivat Jessica lynchiä, sankaria ja taistelijaa joka pystyy kaikkeen mihin miehetkin ja tekee sen vielä paremmin. Media uutisoi faktatietona Jessican tappaneen vihollisia ja taistelleen sankarillisesti loppuun asti. Hänestä käytettiin jopa nimitystä Shero. Jessicasta tuli yhdessä yössä feministi-ikoni, rohkeuden perikuva ja roolimalli tuhansille pikkutytöille.
... paitsi että totuus on hieman vähemmän mediaseksikäs. 2007 hän todisti Kongessin edessä, että hän ei oikeasti ampunut laukaustakaan. Kun autoa alettiin tulittaa, miehet vastasivat tuleen välittömästi. Jessican ase meni jumiin ja sen jälkeen Jessica meni jumiin. Jessica ei tehnyt mitään saattaakseen asetta takaisin ampumakuntoon, vaan istui taistelun ajan silmät kiinni sikiöasennossa. Jos tästä tilanteesta haluaa väkisin etsiä sheron, niin se oli sotamies Lori Ann Piestewa, joka ajoi autoa. Hän sentään yritti tehdä jotain.
Yksi lyhyen maininnan ansaitseva girl-rambo on myös britti nimeltään Faye Turney - sotilaspikaveneen kuljettaja, joka jäi 2007 miehistöineen Iranin laivaston vangitsemaksi, syytettynä rajaloukkauksesta. Tai niin jäi myös veneellinen miehiä, mutta eihän se ole mikään uutinen. Joka tapauksessa Faye, joka ensinnäkin sai vankeudessa huomattavasti parempaa kohtelua kuin mieskollegansa, oli jomuutaman päivän päästä valmis rikkomaan sääntöjä ja tunnusti loukanneensa Iranin aluevesirajaa, joka ei pidä paikkaansa. Syy hänellä oli selvä: “If I did it, I feared everyone in Britain would hate me. But I knew it was my one chance of fulfilling a promise to Molly that I’d be home for her birthday on May 8."
Naiset mukana sodassa ei muutenkaan ole ihan ongelmatonta. Muistan lukeneeni että ihan hirvittävän moni Afganistanissa tai Irakissa palvellut amerikkalainen nainen on keskeyttänyt palveluksensa tultuaan raskaaksi. Irakin veteraani Kayla Williams kertoo kirjassaan Love my Rifle more than You rankkaa tarinaa mitä nuoret miehet ja naiset tekevät palveluksen luppoaikoina. Ei sinänsä. Ketä se kiinnostaa mitä aikuiset tekevät keskenään omasta vapaasta tahdostaan, mutta mietin vain millainen vaikutus tuolla on yksikön tehokkuuteen. Miehiin nyt vain on syväkoodattu naisten suojeleminen. Erityisesti oman rakkaan suojeleminen. Mieti itseäsi taistelutilanteessa jossa huomaat että oma naisesi on vaarassa. Kumpi tuntuu tärkeämmältä, mennä auttamaan omaa naistasi vai seurata taistelusuunnitelmaa?
Toinen ongelma voi syntyä mustasukkaisuudesta. Ei ole välttämättä hirveän hyvä asia taistelumoraalin kannalta jos yksikössä on erilaisia kolmoisdraamoja meneillään. Mustasukkaisia miehiä ja naisia.
Kolmas ja merkittävin ongelma on miesten yleinen tarve suojella naisia ja uhrautua naisten puolesta. Jokainen mies väkisinkin suhtautuu aivan eri tavalla luodista kaatuvaan, ja tuskasta huutavaan naiseen kuin mieheen. Mies katsoo sillä hetkellä tärkeimmäksi velvollisuudekseen auttaa naista. Ja naispuolisen sotilaan kuolema vaikuttaa miehiin aivan eri tavalla. Niin toisiin sotamiehiin, kuin upseereihin. Onneksi feministeillä on tähänkin ratkaisu: Miehet pitää "ohjelmoida olemaan ajattelematta naissotilaita naisina" Kathleen Parkerin mukaan Yhdysvallat onkin jo ottanut koulutusohjelmaan osia, joiden tarkoitus on "altistamalla ohjelmoida miehiä olemaan välittämättä kidutettujen naisten tuskanhuudosta". "One program that included a rape scenario has been discontiuned, but female actors still play the 'tortued woman in the next room' to help men overcome their caring natures". Yhdysvaltojen asevoimissa on puolustushaarojen yhteinen SERE-ohjelma (Survival, Evasion, Resistance and Escape), johon kuuluu mm. sotavankina olemisen harjoittelua äärimmäisessä paineessa. Mitä todennäköisemmin tämä turruttamiskoulutus on integroitu osaksi SERE-ohjelmaa.
Feministilogiikka! Tämä on vähän sama asia kuin maahanmuuttajien tekemien seksuaalirikosten vähättely Suomessa. Feministit vaativat kiihkeästi toimia raiskausten vähentämiseksi. Maahanmuuttajat joita on ~3 % väestöstä syyllistyy ~20 % seksuaalirikoksista. Vaatiiko feministi maahanmuuton järkeistämistä? No ei tietenkään. Feministi haluaa entistä suurempaa ja holtittomampaa maahanmuuttoa. Yhdysvalloissa (kuten kaikkialla) feministien yksi pääagenda on vastustaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, erityisesti syyllistämällä miehiä ja peräämällä miesten vastuun ottamista. Samaan aikaan feministi haluaa ohjelmoida miehet immuuniksi naisen hädälle ja kärsimykselle. Eikö jengi tajua että kun miehet palaavat siviiliin, opittu turtuus ja paatuminen seuraavat mukana. Eikö tässä ole riskiä että naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyy tällaisen ehdollistamis-uudelleenkoulutuksen myötä? Sitäpaitsi kun tällaisesta ominaisuudesta tulee asevoimien arvostama, siitä helposti tulee muunkin yhteiskunnan arvostama. Ainakin jossain määrin. En koskaan lakkaa ihmettelemästä miten suuria uhrauksia "tasa-arvon" eteen voidaan tehdä.
Neljäs ongelma. Naiset haluavat oikeuden päästä taistelemaan, mutta eikö siitä tule samalla velvollisuus? Vai voidaanko se toteuttaa siten, että toiset naiset osallistuvat taisteluun ja toiset eivät? Eli voiko nainen siis päättää ennen taistelutehtävää haluaako hän osallistua siihen? Se on visiiin taas sitä "tasa-arvoa". Se jos mikä asettaisi naiset ja miehet epätasa-arvoiseen asemaan. Vai saisivatko miehetkin valita? Tuskin!
Sama asia on Suomessa. Täällä naiset ovat vissiinkin reilun 10 vuotta voineet valita vapaaehtoisen asepalveluksen. Jos sota tulisi, niin luuletko että naiset joutuisivat oikeasti etulinjaan taistelemaan? Olen 100 % varmaa, että ennen sitä sinne on aseella uhaten pakotettu jokainen sivari ja totaalikieltäytyjä ja vanhainkodissa makaava isoisäsi. Naiset aivan varmasti saisivat ensinnäkin valita haluavatko lähteä ja halukkaat sijoitettaisiin mahdollisimman helppoihin paikkoihin ja hyvän onnistumisprosentin taisteluihin, joista saisimme sitten lukea lehdistä suurina urotekoina.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Oli ihan pakko kirjottaa ihan pieni välikommentti tänne. Jos tiedät nykyarmeijasta edes mitään, niin jokaiselle taistelijalle on määritetty sodanajanjoukko, eikä miehiä eikä naisia laiteta tehtäviin joihin heitä ei ole koulutettu. Toisin sanottuna, minä, naisena armeijassa, sodan syttyessä, palvelisin määrätyssä paikassa, määrätyssä tehtävässä. En missään helpommassa tehtävässä, eikä minun paikkaani korvaisi kukaan totaalikieltäytyjä tai muukaan. En ole armeijassa nainen, olen taistelija, eikä siellä ole yhtäkään miestä, on vain taistelijoita.
Ja jokainen taistelija on joukkuekaveri ja hyvä ystävä, jokaisen kaatuminen olisi aivan yhtä suuri tuska.
Jos yrittäisit kirjottaa jotain mistä tietäisit, etkä vain olettamuksiasi asioista joita et ymmärrä, voisi mennä sinullakin hiukan paremmin.
"Toisin sanottuna, minä, naisena armeijassa, sodan syttyessä, palvelisin määrätyssä paikassa, määrätyssä tehtävässä. En missään helpommassa tehtävässä, eikä minun paikkaani korvaisi kukaan totaalikieltäytyjä tai muukaan."
Uskon kun näen.
"Ja jokainen taistelija on joukkuekaveri ja hyvä ystävä, jokaisen kaatuminen olisi aivan yhtä suuri tuska."
Kathleen Parker kertoo kirjassaan Save the males Usa:n armeijan miessotilaiden kokemuksista, ja ne tukevat näkemystäni. En tiedä kokeeko nainen miehen tai naisen kaatumisen eri tavalla, mutta mies mitä luultavimmin kokee.
Tuo ekan anonyymin kirjoitus pätee ainoastaan about alle 30v reservisteille, tämän jälkeenhän henkilö siirretään isoon pooliin, josta sitten paikallisjoukkojen komentajat poimivat ryhmiinsä väkeä. Itse olin jokunen vuosi ennen kuin muutin toiseen lääniin erään sataman puolustusjoukoissa aivan oudolla paikkakunnalla(esim Hesalaisena olisin ollutkin Kotkassa) aivan oudon porukan kanssa.
Lähetä kommentti