sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Kuule sinä ministeri

Lamavuosien valtionvarainministeri Iiro Viinanen arvosteli Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa hallituksen toimia taantumaan varautumisessa. Viinanen sanoo että "Suomi ei selviä talouskriisitä kolhuitta". Viinasen omat lääkkeet ovat (yllätys yllätys) julkisten menojen leikkaukset ja kilpailukyvyn parantaminen. Osasta olen samaa mieltä, osasta en.

Viinanen haluaisi hillitä palkkakehitystä. "Meillä ei ole varaa viime vuoden kaltaisiin irtiottoihin palkkaratkaisuissa." Samaa mieltä. Taantumassa kansainvälisillä yrityksillä on muutenkin paineita korkeiden työvoimakustannusten karsimiseksi tai lomauttamiseksi. Jokainen täysipäinen tajuaa että tilauskannan supimustuminen saman aikakaisesti työvoimakustannusten kasvaessa heikentää yrityksen kannattavuutta. Toinen asia on että holtittomat palkankorotuksen saattavat kasvattaa inflaatiota, joka on erityisen tukalaa niille, jotka taantuman seurauksena jäävät sosiaaliturvan varaan.

Viinanen kasvattaisi pääomatulojen verotusta. "Jos katsoo tuhannen parastuloisimman ihmisen verotusta, niin minun on vaikea ymmärtää, että heistä 2/3 maksaa alle 30 prosenttia veroa, kun lähes jokainen tavallinen kuolevainen maksaa enemmän. Siinä on ahneus mennyt ohi sen, mitä laki tarkoitti, Viinanen sanoo."
100 % samaa mieltä. Ei voi muuta sanoa.

Sitten se hapan omena. Viinanen karsisi tukia kovalla kädellä. Siinä en ole kaikesta enää samaa mieltä. Viinanen karsisi esim. maatalouden ympäristötukia, koska niillä "on saatu vain hyvin vähän aikaan", ja sitten hän karisisi myös Venäjälle maksettavaa vuosittaista 20 miljoonan euron kehitysapua. Venäjän olisi aika todellakin alkaa itse huolehtimaan vähäosaisistaan. Valtio on rikas, kasvava talousmahti, jossa rikkaat ovat hirvittävän rikkaita ja naureskelevat köyhille suomalaisille. Rahaa siis on. On tahdosta kiinni miten sitä halutaan käyttää.

Toisaalta pitää muistaa että Venäjä on tärkeimpiä Suomen kauppakumppaneita ja 20 miljoonaa loppujen lopuksi aika vähän. Jos siis on olemassa riski,että kehitysavun lakkauttamisella olisi negatiiviset vakutukset Venjän vientiin, kannattaa sen lopettamista harkita pariin kertaan.

Uutisessa ei mainittu, mutta mitä todennäköisemmin Viinanen tarkoitti "vastikeettomilla tukimaksuilla" myös sosiaaliturvaa. Sen leikkaamista en voi hyväksyä. Ongelma on että sitä ei ole varaa leikata. Peruspäiväraha, eläkkeet ja asumistuet ovat jo valmiiksi alimitoitettu. Kuka muka oikeasti pärjää pelkästään sillä työttömyyspäivärahalla ja asumistuella? Ja sossusta ei ainakaan suomalainen valkoihoinen mies saa helpolla yhtään mitään.

Viinanen kertoi henkensä olleen vaarassa muutamaan kertaan ministeriaikanaan. En ihmettele, sillä Viinanen karsi sosiaaliturvaa niihin aikoihin karkealla terällä. Suosiota ei parantanut myöskään hänen ylimielinen asenteensa. Jollen väärin muista niin jossain haastattelussa hän vastasi työttömille, jotka valittivat näkevänsä nälkää leikkausten takia, että "Mullakin on joskus nälkä aamuisin". Tietääkseni eräät silloiset työttömänä olleet kostivat sen letkautuksen myöhemmin Viinaselle sanomalla "Mullakin tärisee joskus kädet aamuisin". Viinanen kärsii Parkinsonin taudista.

Minä olisin sen sijaan valmis leikkaamaan rahoitusta sellaisilta koulutusaloilta, joissa työllityminen on hyvin epätodennäköistä, ja joka itsessään ei tuota juuri minkäänlaista hyötyä yhteiskunnalle. Esimerkkinä mainittakoon akateemisen naistutkimuksen ja joidenkin muiden humanististen alojen tietynlaiset tutkimukset, jotka eivät täytä tieteen vaatimuksia ja palvelevat ainoastaan tiettyyn ideologiaan sitoutuneita ihmisiä. Yhtenä esimerkkinä vaikka juuri eilen Henry Laasasen blogissa mainittu höpö-höpötutkimus perheettömistä naisista.

"Taannoisen kriisin aikaan joukko naiskansanedustajia tuli pyytämään rahaa johonkin tarkoitukseen. Viinanen piti normaalin jeremiaadin rahapulasta.

Silloinen kansanedustaja Eva Biaudet vastasi:

- Kuule sinä ministeri. Meitä ei pennin vertaa kiinnosta, onko rahaa vai ei. Tämä pitää toteuttaa!"


Mikä lie "sosiaalisen konstruktioteoria alkeet valtion virkamiehille" -hanke tytöillä oli mielessä?

Ei kommentteja: