Mortimerilla on ollut suhteellisen rankat pari viime viikkoa. Tuli tehtyä hieman ylitöitä. Putki alkoi viime blogimerkinnästä (Natsitesti) ja päättyi tänään. Matkojen kanssa se tarkoitti sitä, että työn ja nukkumisen lisäksi ei paljon muuta aikaa jäänyt ja jos jäi, niin oli liian väsynyt tekemään mitään.
Ja mitä järkeä? Kyllähän se toki rahallisesti jossain määrin tuntui, mutta ei todellakaan siinä määrin, että se kituminen kannattaisi. Sitäpaitsi sekin summa kääntyy tavallaan minua vastaan, sillä se löytää tiensä taas johonkin tilastoon, kasvattamaan miesten ja naisten palkkaeroja.
No, se siitä. Mennään itse aiheeseen, eli kunnalisvaaleihin -08. Vaaleihin on vielä kuukauden verran aikaa, eikä tärkein kampanjavaihe ole edes alkanut ja suurin osa vaalikoneista on äänestäjien osalta vielä pois käytöstä. Maikkarin vaalikone on (luullakseni) ensimmäinen.
Käyttöliittymä on perinteistä Osgoodin tai Likertin asteikkoa astetta monipuolisempi. Periaate on sama, eli siitä löytyy tuttu horisontaalinen asteikko, eri mieltä - neutraali - samaa mieltä. Erona perinteisiin asteikkoihin on, että vastauksen painotusta voi säätää valmiita asteikkoja tarkemmin.
Sisällöltään vaalikone on mielestäni aika heikkotasoinen. Liian paljon yleistä ja liian vähän konkreettista asiaa. Tämä ei anna kovinkaan selkeää kuvaa siitä, millaista politiikkaa ehdokas käytännön asioissa ajaisi. Kaikkiin kysymyksiin käyttöliittymä ei myöskään sovellu kunnolla. Esimerkiksi "uskotko Jumalaan?". Sata-asteinen liukupalkki on ehkä liioittelua.
Ainoastaan kysymysalueissa talous, palvelut ja elinympäristö on jotain oikeasti relevanttia asiaa. Sitä edeltävä osa (alue 1) on melko tyhjää plärinää vaaleista. Loppuosan kysymykset ovat sitäkin turhempia. Mitä ihmeen merkitystä kunnallisvaalien kannalta sillä on, tykkääkö ehdokas katsoa dvd-elokuvia tai käykö hän lavatansseissa? Tarkoitus ei ole valita deittiseuraa, vaan edustaja käyttämään poliittista valtaa.
Vaalikoneesta jää huolimaton vaikutelma, ikään kuin kysymysten suunnitelussa olisi aika loppunut kesken, ja on vain kasattu jotain kokoon nopeasti. Tämän vaalikoneen ja horoskooppien merkitys ehdokasta valitessa lienee suunnilleen yhtä suuri.
Selasin kuitenkin myös muiden vaalipiirien ehdokkaita siinä toivossa, että silmään osuisi joku tuttu nimi tasa-arvonäkökulmasta. Turusta löytyi ainakin Sini Terävä. Sini kertoo kuvauksessaan mm. järjestötaustoistaan ja että: En halua Turkua, jossa asukkaiden mielipiteet sivuutetaan poliittisissa lehmänkaupoissa. Haluan Turun, jossa kaikenlaisten ihmisten on hyvä elää. Turun, joka on pyöräilijöiden ja kävelijöiden kaupunki. Turun, joka huomioi tasa-arvon päätöksissään ja joka pitää huolta työntekijöistään. Minun Turussani nuorten hyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomioita ja peruspalvelut ovat kunnossa. Minun Turussani ei ole toriparkkia vaan pikaratikka. Vai pikaratikka...
Sinin vastaukset ovat muuten loogisia, mutta muutama kohta ihmetyttää. Hänestä yksityiset terveydenhuoltopalvelut eivät ole julkista terveydenhuoltoa tasokkaampia (taidan muuttaa Turkuun). Toiseksi hän kertoo uskovansa Jumalaan, mutta ei käy kirkossa, eikä usko ydinperheeseen. Tai itseasiassa usko ydinperheeseen oli asetettu neutraaliksi, mutta kommenttiosassa hän kirjoittaa: Usko ydinperheeseen on aika rankka asia laittaa kyllä-ei -viivalle. Totta kai uskon siihen, että ydinperheessä voi olla hyvä olla ja että se sopii monille ihmisille. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla poista sitä, etteikö myös muunlaisissa perheissä olisi hyvä olla. Minun ihannemaailmassani perheitä ei luokiteltaisi tai arvotettaisi sen perusteella, mitä sukupuolta vanhemmat ovat tai kuinka monta heitä on. Minä ainakaan en tiedä mitään suurempaa ydinperheen asemaa korostavaa lähdettä kuin raamattu.
Helsingistä löytyi odotetusti Elina Aaltio. Elinakaan ei usko yksityisten terveyspalvelujen parempaan laatuun. Ööh. Julkinen terveydenhuolto={tolkuttomat jonot, resurssipula, ylityöllistetty henkilökunta} ==> potilasta ei ole aikaa eikä varaa tutkituttaa ja käyttää kokeissa kunnolla, joten määrätään ensin ainakin parit antibioottikuurit, ja jollei auta niin sitten ehkä kokeisiin. Yksityinen={pääset hoitoon heti, aikaa ja resursseja on riittävästi (koska asiakas maksaa)} ==> Tarvittavat kokeet suoritetaan heti, ei turhia lääkekuureja. Yksityinen tottakai maksaa, eikä ole siksi kaikkien saatavilla, mutta tasokkaampaa se kyllä on. Ehkä Sini ja Elina ajattelivat kysymysasetttelua pidemmälle, eli kunnan yksityiseltä ostaman ostopalvelun tasoa. Se tietysti on juuri niin tasokas kuin mitä se saa maksaa. Tosin sillä erolla että yksityinen henkilöstö ei edelleenkään ole ylityöllistetty ja loppuun palanut, joka ehkäisee virheitä.
Elina ei näe Helsingin maahanmuuttajatilanteessa mitään ongelmaa. Itse olen ollut käsittävinäni että kyseisessä kaupungissa on melko paljon syrjäytynyttä ja joutilasta maahanmuuttajaväestöä. Elina ei usko Jumalaan eikä käy kirkossa. Eikä ilmeisesti sylje lasiinkaan. Kysymykseen "kaljalla käynti kuuluu tapoihini" hän on vastannut vetämällä palkin aivan oikeaan reunaan. Itse asiassa hän oli ainoa vertailemistani ehdokkaista, joka vastasi siten. Ydinperhe on vielä vähemmän Elinan juttu kuin mitä oli Sinin.
Ydinperheeseen ei usko myöskään Stefan Wallin, vaikka elääkin sellaisessa käsittääkseni itse. Sari Sarkomaa uskoo ja on muuten looginenkin, paitsi että ei usko yksityisten palveluiden parempaan laatuun, mutta kannattaa yksityistämisen lisäämistä. Yhtenä yllättyksenä tuli sekin että pastori Haka Kekäläinen vastasi neutraalisti kohtaan "tapoihihin kuuluu kirkossa käynti". Eikö se kuulu hänen tapoihinsa jo pelkästää viran puolesta?
Parempia vaalikoneita odotellessa.
lauantai 27. syyskuuta 2008
tiistai 9. syyskuuta 2008
Nazi Test: Olisitko sinä ollut natsi 1930-luvun Saksassa?
Nazi Test
Testaa mikä olisi ollut sinun roolisi toisessa maailmansodassa, jos olisit syntynyt ja kasvanut 1930 luvun Saksassa. Natsiupseeri? Rivimies? Vastarintataistelija? Karkuri?
Lapsellinen testi joka tuskin kertoo paljoa, mutta ehkä siinä on totuuden siemen. Suuntaa antava? Tulokset ovat yllättäneet monet tutuistani.
Itse asiassa natsismi itsessään ei ole tässä kiinnostavaa. Sen tilalla voisi olla muukin aate. Se ei ole oleellista tässä tarkoituksessa.
Oma tulos:
The Expatriate
Achtung! You are 31% brainwashworthy, 18% antitolerant, and 33% blindly patriotic
Congratulations! You are not susceptible to brainwashing, your values and cares extend beyond the borders of your own country, and your Blind Patriotism does not reach unhealthy levels. If you had been German in the 30s, you would've left the country.
One bad scenario -- as I hypothetically project you back in time -- is that you just wouldn't have cared one way or the other about Nazism. Maybe politics don't interest you enough. But the fact that you took this test means they probably do. I'm gonna give you the benefit of the doubt.
Did you know that many of the smartest Germans departed prior to the beginning of World War II, because they knew some evil shit was brewing? Brain Drain. Many of them were scientists. It is very possible you could have been one of them.
Conclusion: born and raised in Germany in the early 1930's, you would not have been a Nazi.
Sinä ?

lauantai 6. syyskuuta 2008
Verkkohyökkäys Vasemmistoliiton kunnalisvaalisivustoon
Ylen uutinen
Ilmeisesti perjantaina aamupäivällä on Vasemmistoliiton vaalisivuihin kohdistettu palvelunestohyökkäys, tässä tapauksessa ns. tulvahyökkäys. Hyökkäyksen tarkoitus siis ei ole murtautua verkkoon tai muuten sabotoida sitä, vaan ainoastaan kuormittaa sitä niin paljon, että palvelu muuttuu saavuttamattomaksi, eli siis selkokielellä sivusto ei toimi.
Tuollaisen hyökkäyksen idea on käyttää kolmansia osapuolia hyväksi, eli valjastaa suuri määrä verkossa olevia tietokoneita suorittamaan palvelupyyntöjä kohteena olevalle sivustolle. Kun palvelupyyntöjä on tarpeeksi (esim. tuhansia), suurin osa verkkosivustoista ei siitä enää selviä.
Hyökkäys on itse asiassa melko yksinkertainen toteuttaa ihan vaikka pingaamalla. Pingaaminen tarkoittaa ICMP echo request -paketin lähettämistä toiseen ip-osoitteeseen. Jos ping ei ole tuttu käsite, niin sitä voi kokeilla vaikka itse menemällä Windowsin komentokehotteeseen ja kirjoittamalla ping ja sen perään joko jonkin ip-osoitteen tai verkko-osoitteen. Esimerkki: ping www.google.fi. Toiminnon tarkoitus on verkkoliikenteen avustaminen. Pingillä voidaan siis selvittää onko toinen kone saavutettavissa. Kun pingi saavuttaa kohteensa, vastaanottanut kone lähettää lähettäjälle takaisin echo reply -paketin, ja näin alkuperäinen lähettäjä tietää että kumppani on hereillä ja tiedonsiirto voidaan aloittaa. Se siis toimii vähän kuten kaikuluotain, josta luultavasti epävirallisempi nimitys on saanut alkunsa.
Tulvahyökkäyksen idea on saada hirvittävä määrä tietokoneita pingaamaan hyökkäyksen kohdetta samanaikaisesti. Yksi käytetty menetelmä on väärentää oma ip kohdekoneen ip-osoitteeksi ja sitten pingata jotain todella isoa verkkoa sen broadcast osoitteeseen. Tällöin jokainen verkon tietokone (ainakin periaatteessa) saa kyseisen pingin ja vastaa siihen pingaamalla takaisin. Paitsi, että tässä tapauksessa pingien tulva ei mene lähettäjälle, koska lähettäjä on väärentänyt ip-osoitteensa ja näin tulva kohdistuu uhrin verkkopalvelimeen.
Tekniikan nerous piilee siinä, että hakkerilla itsellään ei tarvitse olla nopeaa nettiyhteyttä. Hakkerille riittää periaatteessa vaikka kuppainen modeemiyhteys tai vaikka mokkula prepaidliittymällä, sillä hakkeri pingaa vain yhtä osoitetta, eli hyökkäykseen valjastetun verkon broadcastosoitetta. Tarpeeksi suuri määrä valjastettuja koneita pingaamassa loputonta sarjaa, ja vähän suuremmankin kapasiteetin palvelu alkaa olla vaikeuksissa.
Edellä kuvattu menetelmä on vain yksi monista, mutta Ylen uutisten kuvaus sopii tähän tekniikkaan.
Hyökkäys saattoi johtua sivustolla olleesta Vasemmistonaisten Tasa-arvovaalikoneesta, arvelee puolueen tiedottaja.
Verkkohyökkäys on rikos. En puolustele tekijöitä, oli syy mikä tahansa, mutta mielestäni Vasemmistonaisten vaalikone on hyvin provosoiva. Kysymykset on aseteltu tekniikalla, jolle on olemassa nimikin jota en nyt saa päähäni. Ellen erehdy niin 40-luvun alussa herra nimeltä Joseph Goebbelskin käytti sitä. Vasemmistonaisten kysymyksiin ei voi vastata kuin olemalla samaa mieltä tai olemalla idiootti.
Missään vakavasti otettavassa mediassa ei tänä päivänä käytetä tuollaista kiskoja pitkin kulkevaa propagandaa. Yleensä tuollaista näkee joissain nuorille suunnatuissa päihde-, liikenne- tai seksuaaliterveys-tietomateriaalissa, mutta ei poliittisia mielipiteitä käsitellessä. Paitsi ehkä Pohjois-Koreassa. "a)Kim Jong-Il on jumala ja kaikkitietävä ja kaikkeen pystyvä suuri johtaja ja kunniani on palvella häntä, b) olen epäisänmaallinen, länsimielinen, imperialistinen isänmaanpetturi ja minut pitää ampua".
Osa kysymyksistä on räikeän yliampuva ja osa pyrkii sukupuolittamaan täysin sukupuolesta riippumattomia asioita.
7. Minkälaista on naisten kannalta hyvä kaavoitus kunnissa?
Onko miesten kannalta hyvä kaavoitus sitten jotenkin erilainen kuin b-kohdan vastaus?
8. Miksi kuntaliitoksia olisi erittäin tärkeä tarkastella myös sukupuolinäkökulmasta?
Miksi kuntasektorin pitäisi olla erilaisessa asemassa yksityiseen sektooriin verrattuna? Toimintojen tehostaminenhan on ollut arkipäivää yksityisellä puolella ikuisuuksista asti. Tottakai se on työntekijän kannalta huono asia, mutta miksi kunnan virkojen pitäisi olla jonkinlaisia suojatyöpaikkoja? Jos kuntaliitoksella voidaan vähentää esim. hallinnon kuluja, jolloin verotuloista jää enemmän itse palvelujen tuottamiseen, niin tietysti silloin toimintoja kannattaa tehostaa. Miksi naisen työpaikan säilymisen pitäisi olla jonkinlainen itsetarkoitus ja tärkeämpää kuin miesten työpaikkojen säilyminen? Sitäpaitsi yleensä työntekijä palkataan koska yrityksellä on tarvetta työntekijän työpanokselle, eikä työpaikkoja pidetä pystyssä pelkästään sen takia että on työpaikkoja. Nämä ovat vaikeita asioita. En itsekään hyväksy loputonta tehostamista ja henkilökulujen leikkauksia, mutta siltikään kuntasektori ei saa nauttia mitään erityisasemaa.
Samalla voisi kysyä että mistäköhän johtuu että naiset käyttävät valtaosan palveluista. Lasten hoitoon liittyvät palvelut selittävät melko pitkälle, mutta voisiko olla niinkin, että monet palvelut on tehty enemmän naisten tarpeita varten. Jos yhteiskunta oikeasti haluaisi esimerkiksi auttaa syrjäytyneitä takaisin normaaliin elämään tai alkaisi todella välittämään asunnottomien kohtaloista, suhdeluku voisi olla toisenlainen.
B-kohtia aikani klikkailtuani saan onnittelutekstin, joka kertoo että ajattelen kuten minun halutaan ajattelevan. Vaikka yksikään b-vastaus ei ollut mielestäni oikein, oli niitä pakko valita kun a ja c vaihtoehdot olivat noin laadittuja. Kelpaan kuulemma Vasemmistonaisten "hengailujäseneksi". Kiitos, mutta taidan jättää väliin. No offence!
Kuten sanottu, tuomitsen verkkohyökkäyksen täysin ja toivon että tekijä saa rangaistuksensa, mutta ymmärrän silti että ihmiset provosoituvat tuollaisesta. Jos tasa-arvopolitiikka vain olisi reilumpaa ja oikeasti ottaisi huomioon miestenkin ongelmat, niin varmasti miehet olisivat aktiivisempia tasa-arvoasioissa. Nykyiseltään se on niin vinoutunutta, että en ihmettele vaikka vastaavia iskuja nähtäisiin jatkossakin ja pelkään, että jossain vaiheessa voi tapahtua jotain pahempaakin, kun epätoivo ajaa ihmisen epätoivoiseen ratkaisuun.
P.S Jos selitin verkkohyökkäysasian jotenkin väärin, niin korjaus on ihan tervetullutta. Tietojenkäsittely ei ollut minulla pääaine missään vaiheessa.

A) Kaavoitetaan mahdollisimman paljon ideaparktyyppisiä ostosparatiiseja, jotta äitiysvapaalla lomailevat naiset voivat mukavasti shoppailla.
B) Tavoitteena on oltava turvallinen ja viihtyisä asuinalue, jossa niin julkiset kuin kaupalliset palvelut niveltyvät alueen rakenteeseen.
C) Varmistetaan kustannustehokas rakentaminen ympäristöarvot huomioon ottaen sen verran, kuin se ilman rakennusliikkeiden ja maaomistajien kohtuuttomia uhrauksia on mahdollista.
Onko miesten kannalta hyvä kaavoitus sitten jotenkin erilainen kuin b-kohdan vastaus?
8. Miksi kuntaliitoksia olisi erittäin tärkeä tarkastella myös sukupuolinäkökulmasta?
A) Vanha perinne, jossa morsian ryöstetään naapuripitäjästä, voi katketa lopullisesti.
B) Kuntasektorin työntekijöistä sekä kunnallisten palveluiden käyttäjistä valtaosa on naisia.
C) Kun kaksi kuntaa liitetään yhteen, voidaan olla tilanteessa, missä toisessa kunnassa asuu lähinnä miehiä ja toisessa lähinnä naisia. Kuntien yhdistyessä seuraukset voivat olla arvaamattomat.
Miksi kuntasektorin pitäisi olla erilaisessa asemassa yksityiseen sektooriin verrattuna? Toimintojen tehostaminenhan on ollut arkipäivää yksityisellä puolella ikuisuuksista asti. Tottakai se on työntekijän kannalta huono asia, mutta miksi kunnan virkojen pitäisi olla jonkinlaisia suojatyöpaikkoja? Jos kuntaliitoksella voidaan vähentää esim. hallinnon kuluja, jolloin verotuloista jää enemmän itse palvelujen tuottamiseen, niin tietysti silloin toimintoja kannattaa tehostaa. Miksi naisen työpaikan säilymisen pitäisi olla jonkinlainen itsetarkoitus ja tärkeämpää kuin miesten työpaikkojen säilyminen? Sitäpaitsi yleensä työntekijä palkataan koska yrityksellä on tarvetta työntekijän työpanokselle, eikä työpaikkoja pidetä pystyssä pelkästään sen takia että on työpaikkoja. Nämä ovat vaikeita asioita. En itsekään hyväksy loputonta tehostamista ja henkilökulujen leikkauksia, mutta siltikään kuntasektori ei saa nauttia mitään erityisasemaa.
Samalla voisi kysyä että mistäköhän johtuu että naiset käyttävät valtaosan palveluista. Lasten hoitoon liittyvät palvelut selittävät melko pitkälle, mutta voisiko olla niinkin, että monet palvelut on tehty enemmän naisten tarpeita varten. Jos yhteiskunta oikeasti haluaisi esimerkiksi auttaa syrjäytyneitä takaisin normaaliin elämään tai alkaisi todella välittämään asunnottomien kohtaloista, suhdeluku voisi olla toisenlainen.
B-kohtia aikani klikkailtuani saan onnittelutekstin, joka kertoo että ajattelen kuten minun halutaan ajattelevan. Vaikka yksikään b-vastaus ei ollut mielestäni oikein, oli niitä pakko valita kun a ja c vaihtoehdot olivat noin laadittuja. Kelpaan kuulemma Vasemmistonaisten "hengailujäseneksi". Kiitos, mutta taidan jättää väliin. No offence!
Kuten sanottu, tuomitsen verkkohyökkäyksen täysin ja toivon että tekijä saa rangaistuksensa, mutta ymmärrän silti että ihmiset provosoituvat tuollaisesta. Jos tasa-arvopolitiikka vain olisi reilumpaa ja oikeasti ottaisi huomioon miestenkin ongelmat, niin varmasti miehet olisivat aktiivisempia tasa-arvoasioissa. Nykyiseltään se on niin vinoutunutta, että en ihmettele vaikka vastaavia iskuja nähtäisiin jatkossakin ja pelkään, että jossain vaiheessa voi tapahtua jotain pahempaakin, kun epätoivo ajaa ihmisen epätoivoiseen ratkaisuun.
P.S Jos selitin verkkohyökkäysasian jotenkin väärin, niin korjaus on ihan tervetullutta. Tietojenkäsittely ei ollut minulla pääaine missään vaiheessa.
Tunnisteet:
politiikka,
tasa-arvo
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Vaalit yms.
Kunnallisvaalit lähestyvät. Vaalien yksi pääteemoista on tasa-arvo, ja se on näkyvästi esillä ainakin kaikkien puolueiden naisehdokkaiden asialistalla. Tasa-arvo on nyt se vetojuhta jolla vaalit voitetaan tai hävitään, ja se on sitäpaitsi ihan järkeenkäypää. Tällä hetkellä ei ole muutakaan massaan uppoavaa agendaa. Nyt eletään edelleen lihavia vuosia. Työllisyystilanne on hyvä, joten nyt ei ole kummastakaan näkökulmasta mielekästä taistella sosiaaliturvan leikkauksista tai muustakaan taloudellisesti merkittävästä asiasta. Tosin nurkan takana odottaa jo laskusuhdanne josta joidenkin asiantuntijoiden mukaan voi tulla yhtä paha tai jopa pahempi kuin 90-luvun lamasta.
Laman uhka sivutetaan kahdesta syystä. Ei haluta lietsoa epätoivoa, sillä silloin kulutus heikkenee ja lamasta tulee itseään toteuttava ennuste. Toinen syy on ettei se kiinnosta tai sen vakavuutta ainakaan ymmärretä. Kansa ei tajua mistään mitään, koska media ei kykene selittämään talousasioita kansalle kansantajuisesti. Kyllä Kauppalehteä lukemalla saa jo tietoa, mutta sitä ei a)lueta, b)ymmärretä. Ilta-Sanomat on paljon viihteellisempi pläjäys, mutta sitä kiinnostaa politiikassa lähinnä kuka on taas kenenkin kanssa ja kuka lähetti millaisen tekstarin ja kenelle, koska se kiinnostaa tavallista kuluttajaa ja on riittävän yksinkertaista tajuttavaksi.
Kun seuraa millaisia asioita sitten taas Eduskunnan kyselytunnilla käsitellään, niin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta käsiteltävät asiat ovat kuin suoraan iltapäivälehtien lööpeistä. Kuka tätä maata siis navigoi eteenpäin? Luojalle kiitos osaavasta ylimmästä virkamieskunnasta. Lienee rankkaa ja epäkiitollista hommaa. Jatkossa kun tätä virkamieskuntaa halutaan mahdollisesti pakkokeinoinkin saattaa sukupuolijakaumaltaan tasaisemmaksi, sopii vain toivoa että sitä ei tehdä laadun kustannuksella.
Aika on siis otollinen ns. tasa-arvovaaleille. Näissä vaaleissa ei ole mitään sellaista "kovaa" aihetta, joka veisi huomion tasa-arvopolitiikalta. Aika on muutenkin sopiva. Yksipuolinen tiedottaminen on tehnyt tehtävänsä ja kansan päänahan alla on saanut muhia "tieto" että joka viides nainen kokee väkivaltaa parisuhteessaan ja työnantaja sulloo joka eurosta 20 senttiä omaan taskuunsa jne.
Kävin selaamassa muutamaa vaaleihin tai tasa-arvoon yleisesti liittyviä sivustoja, jotka alunperin bongasin Laasasen blogista ja joiden kehitystä ajattelin seurata.
Vaaliviesti 1.9.2008 keskittyy koulujen muuttamiseen tasa-arvoisemmaksi.
Toimenpide-ehdotuksia:
* Kouluihin sukupuolisensitiivistä opetusta ja tasa-arvokasvatusta
Palataan sukupuolisensitiivisyyteen vähän myöhemmin. Tasa-arvokasvatus on käsitteenä ok, mutta kun ottaa huomioon millaista suomalainen tasa-arvopolitiikka yleisesti on, tämä mitä todennäköisemmin keskittyisi naisen huonomman aseman korostamiseen ja tasa-arvoon yleensäkin ainoastaan naisnäkökulmasta.
* Oppimateriaaleista poistetaan sukupuolistereotyyppiset tytön ja pojan / naisen ja miehen mallit
Missä vaiheessa perinteisistä miehen ja naisen sukupuolirooleista oikeastaan tuli kielteinen asia? Muutos on loppujen lopuksi tapahtunut todella lyhyessä ajassa. Siis näin valtavirtatasolla. Siitä ei itse asiassa ole kauaakaan kuin suhtautuminen oli täysin päinvastainen.
Kyllä minä ymmärrän täysin että haitallisen rajoittavista rooleista pitää päästä eroon, ja tyttöjen ja poikien koulutusratkaisuja ei pidä rajoittaa sukupuolen takia. Tässä vain tuntuu mopo karanneen käsistä. Ilmeisesti tässäkin asiassa on pakko hypätä äärimmäisyydestä toiseen. Miehet ja naiset kuitenkin ovat erilaisia. Minusta järkevä ohjeistus olisi säilyttää sukupuoliroolit oppimateriaalissa kuten tähänkin asti, koska ne tulevaisuudessakin tulevat säilymään, sillä miehet ja naiset ovat yksinkertaisesti erilaisia. Paljon oleellisempaa olisi tukea poikia ja tyttöjä heidän henkilökohtaisissa valinnoissaan, ei yrittää häivyttää tarkoituksellisesti rooleja, joihin jokainen nuori kuitenkin törmää koulun ulkopuolella. Pelkään että tuo voi kostautua entistä suurempana määränä nuoria, jotka eivät löydä itseään eivätkä omaa paikkaansa.
* Kouluissa tehdään tasa-arvoselvitys ja tasa-arvosuunnitelmat sekä toimintaohjeet sukupuolisen ja seksuaalisen häirinnän varalta
Tasa-arvoselvitys ja tasa-arvosuunnitelma. Opetuksessa tasa-arvosuunnitelman keskeisin tavoite olisi opettajakunnan sukupuolijakauman tasoittaminen, jota ei kyllä kannata jäädä odottamaan. Käytännössä tuo tuskin tarkoittaa yhtään mitään, kuten ei myöskään tuo toimintaohje häirinnän varalle. Minulla ainakin suupieliin piirtyy iloton hymy tuota lukiessa. Opetustoimi on vuosikymmenien aikana tehnyt toimintaohjeita koulukiusaamisen varalta hyvin heikoin tuloksin, kuten juuri saimme lukea kouluterveyskyselyn tuloksista. Minun on vaikea uskoa että tässä asiassa toimintaohjeilla on yhtään suurempaa vaikutusta. En myöskään ymmärrä miksi tällainen häirintä pitäisi käsitellä erikseen muusta kouluväkivallasta.
Entä oletko ajatellut, seikkaileeko koulukirjoissa stereotyyppinen perhe? Millaisia roolimalleja tytöille ja pojille annetaan opetuksessa ja oppimateriaalissa?
Tällä kai tarkoitetaan perhettä jossa on sekä isä että äiti. Vai perhe jossa isällä ja äidillä on streotyyppiset miesten ja naisten ammatit ja roolit? Oletan sen tarkoittavan ensiksi mainittua. Tällainen stereotyyppinen perhe nyt vain sattuu olemaan lapsen kannalta kaikkein otollisin perhemalli. Äidin lisäksi isältä tuleva miehen malli on tärkeä monesta syystä:
- pojat peilaavat itseään isänsä kautta
- pojat näkevät miten isä vuorovaikuttaa äidin kanssa ja muodostavat näin käsityksensä miesten ja naisten välisestä kanssakäymisestä ja parisuhteesta.
- tytöt näkevät miten äiti vuorovaikuttaa isän kanssa.
- Tytöt oppivat itse vuorovaikuttamaan vastakkaisen sukupuolen kanssa.
- Tytöt oppivat, esim. pelatessaan isänsä kanssa pihalla koripalloa, voittaman sekä häviämään oikein vastakkaisen sukupuolen edustajien läsnäollessa.
En ymmärrä miksi tällaisen ydinperheen merkitystä ei saisi korostaa. Olemmeko kohta siinä tilanteessa, jossa isänpäiväkortit kielletään täkäläisistäkin kouluista, koska se voi loukata yh-äitien lapsia? Kaikin mahdollisin mittarein tutkittuna, perinteinen perhemalli tuottaa parhaiten voivat ja vähiten ongelmiin ajautuvat nuoret. Onko todella tärkeämpää olla poliittisesti korrekti, kuin mitä on lapsen etu?
Painotan että minä en ole ottamassa mitään pois yksinhuoltaja-äideiltä, enkä samaa sukupuolta olevilta pareilta. Äiti & isä -setti on kuitenkin tilastollisesti kaikkein paras lapsen tulevaisuuden kannalta, joten kyllä minusta sitä saa todellakin markkinoida. Huom! En sanonut että yh-äidit tai samaa sukupuolta olevat parit ovat kykenemättömiä kasvattamaan lapsia, tai että tällainen ympäristö olisi lapselle haitallinen. Sanoin vain että isä+äiti on optimaalinen vaihtoehto. Koska se on sekä optimaalinen että yleisin (toistaiseksi kai vielä Suomessa? Vai?), en ymmärrä miksei se saisi myös näkyä ja olla näkyvästi normi.
Toinen sivusto oli naisten urakehityksen parantamisen tähtäävä mahdollistamenestys.fi. Silmään pisti erityisesti parin viikon takaisen nimityskiistan yhtenä kohteena olleen Ritva Viljasen kirjoitus:
Naisten mukaantulo on lisännyt päätöksenteon avoimuutta ja eettisyyttä. On tultu pois kosteista kabineteista ja saunailloista.
Jotenkin herättää pientä hilpeyttä että juuri hän kirjoittaa näin, kun hänen omasta nimityksestään ei välttämättä voi sanoa sen menneen kaikkein eettisimmän kaavan mukaan. Hallitus pystyi osoittamaan sisäministerin suositteleman henkilön olevan soveltuvampi tehtävään, mutta presidentti käyttää valtaansa ja runnoo Viljasen virkaan. Ja sukupuoli sekä sdp:n jäsenkirja ei tietenkään vaikuttanut lainkaan... Ja saman puolueen puheenjohtaja kritisoi hallituksen asettamaa ehdokasta suureen ääneen hänen sukupuolensa takia.
Naisten mukaantulo varmasti on tuonut eettisyyttä ja avoimuutta, mutta se ei johdu siitä että naiset olisivat miehiä eettisempiä tai rehellisempiä. Eettisyyden ja avoimuuden lisääntyminen johtuu pikemminkin sukupuolien tasaisen edustuksen lähestymisestä, joka on aina tavoiteltava tilanne. Naiset eivät ole yhtään parempia ihmisiä kuin miehetkään (eivät tosin huonompiakaan). Me kaikki, miehet ja naiset olemme taipuvaisia vallan väärinkäyttöön. Se on asia joka osalta naisista tuppaa unohtumaan. Kas kun ne inhotut vallan saappaat, jotka piti tuhota, tuntuvatkin niin kovin erilaisilta omissa jaloissa...
Sivustolle oli kerätty ohjemateriaalia:
10 ohjetta miehille
10 ohjetta naisille
10 ohjetta miesjohtajille
10 ohjetta naisjohtajille
Olisin kiinnostunut kuulemaan millaisia ajatuksia tuo herättää. Minulle jäi vähän ristiriitainen olo. Suurimmaksi osaksi nuo olivat tasa-arvoa. Kehotettiin palkkaaman sekä miehiä että naisia ja kohtelemaan tasavertaisesti. Kuitenkin siitä jäi hieman huono maku suuhun, joskin lievä sellainen. Miesten aseman ilmaistaan olevan naisten asemaa parempi automaattisesti, ja siinä korostettiin miten naisten taito jää vaatimattomuuuden varjoon, vaikka sama pätee moniin miehiin. Missään ei suoranaisesti kehoteta suosimaan naisia, mutta kuitenkin sen voi epäsuorasti lukea.
Tietysti tämä on nimenomaan naisten urakehityksen parantamiseksi tehty kanpanja, mutta tuntuu ristiriitaiselta sanoa samaanaikaan "kohtele kaikkia tasapuolisesti, mutta ole kuitenkin erityisen lojaali naisille" tai "palkka tasaisesti miehiä ja naisia, mutta hei! Jollet sinä palkkaa naisia niin kuka sitten". Ehkä minä en vain pysty katsomaan sitä niin ennakkoluulottomasti kuin haluaisin. Tuo jokaisessa ohjeessa toistuva suositus tulostaa ohje toimiston seinälle saa minussa aikaan lähinnä repulsiivisen reaktion. Sama fiilis kuin, jos pomoni antaisi minulle lahjaksi kotiin oman kuvansa kehyksissä seinälle laitettavaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)