Naiset (ja lapset) ensin

Minun piti postata tämä jo silloin kun se oli ajankohtainen, mutta se unohtui. Julkaisen sen nyt joka tapauksessa. Hassua miten tasa-arvo ja perinteisten sukupuoliroolien purkaminen tarkoittaa aina vain naisten tasa-arvoa, ja sukupuolirooleista roskakoriin päätyy ainoastaan naisten velvollisuuksiksi miellettyjä ja miesten oikeuksiksi miellettyjä asioita. Miesten perinteiset velvollisuudet, kuten itsensä asettaminen alttiiksi vaaraan naisen puolesta, saa jäädä. Tasa-arvoa, mutta naiset ensin!

http://jezebel.com/5133007/flight-1549-survivors-lets-talk-about-women-and-children-first

Tradition!
Flight 1549 Survivors: Let's Talk About "Women And Children First"
By Sadie, 1:00 PM on Fri Jan 16 2009, 30,597 views (Edit, to draft, Slurp)

Copy this whole post to another site
Slurp cancel
sending request

After the near-tragedy of a US Airways crash-landing in the Hudson, some people were surprised to learn that, in evacuating, some of the passengers and crew held to the mandate of "women and children first."

We got a bunch of emails in asking us to address this issue. It's probably not something that often comes up nowadays: after all, most plane crashes don't allow time for evacuation, and it's a testament to the pilot's incredible skill, the crew's efficiency and the quick response of rescue workers that we even have the luxury of discussing this protocol, rather than mourning several hundred deaths. But it did ring strangely quaint — and to some, problematic — to hear such old-fashioned words amidst the setting of a very modern disaster.

First, a few words on the whole "women and children first" thing. It's not a tradition as ancient as the navy; in fact, it can be dated to the 1852 wreck of the British warship HMS Birkenhead. The ship was filled mostly with soldiers and sailors, but also carried 20 women and children on its voyage to South Africa. When the ship ran into a rock that hew the hull in two, the captain shouted, "Every man for himself." However, the soldier's commanding officers, Lieutenant-Colonel Alexander Seton, drew his sword and ordered his men to stand fast — to rush the lifeboats might mean that the women and children aboard the boats would be swamped and would perish. Only about 200 people — of 600 — survived the wreck. So, this was a case in which you literally had exclusively soldiers - and then some incidental women and children, who, obviously, were going to take priority. The implementation of the protocol was regarded as a tribute to Seton's bravery, interestingly enough, rather than as a piece of gallantry. Of course, in addition to ingrained notions of protection, there were practical concerns: women's clothing was harder to swim and move in, and if there were children, it was considered preferable to keep them with their mothers.

To a degree, the latter is probably still part of the rationale: as with helping a neighboring child with an oxygen mask, kids need carers: most often, this will be the mother. I doubt anyone would argue that in cases of disaster, children's safety should be a priority. I'd assume too that the old-fashioned protocol serves as some means of organization: someone needs to go first, everyone's panicking - why not women and children? Of course, it doesn't really make sense — and does "women" include the flight attendants? Why, after all, should an able-bodied woman get help before an infirm older man, because of the residual perception of inherent weakness? I'd guess it's probably mostly just unexamined tradition - a lot of pilots are ex-military, and the military is, shall we say, fond of tradition. Yes, it's ludicrous: women and children first down the big slide? If people hadn't been worried about, you know, dying, probably a few of them would have chuckled at the incongruity of hearing those words on an air bus.

But that's the point, isn't it: people almost died! And they didn't die! And as interesting as semantics are, and as much inherent patriarchal nonsense there is in the fabric of society coming out all the time, I for one am not going to get exercised about something someone said — maybe off the top of his head — in an effort to successfully save several hundred lives. I agree that if this is indeed the airline protocol it bears questioning, or at least cogent, non-anachronistic explanation beyond some hoary gallantry. But yesterday what could have been a tragedy, wasn't. We know women and children were evacuated first because they — and the men who followed — lived to talk about it. I would be curious to hear what the women on that flight have to say about it — maybe in, say, a week. But, as Ecclesiastes and the Byrds would have it, for everything there is a season.

Kommentteja:

**********
@samethingwedoeverynightpinky: I was thinking the exact same thing. I travel with my cat quite a lot, and there is absolutely no fucking way I'd get off that plane without her.

As for women & children first, there is one minor practical thing, though I don't think it's relevant in a plane evacuation b/c of the space limitations. Children are smaller, and so are women, on average, and thus are more likely to hinder evacuation or be trampled if they don't go first...
**********

**********

01/16/09

@Raspberry Swirl: Dance Party Coordinator: I agree. I kinda hate debating this sort of thing that seems unnecessary when REAL sexism, like on purpose, exists in this world.

Women and children first doesn't strike me as an insult. It just seems right to allow children first, and if the kid is with his/her mom, then allowing them to go together seems logical.
*********

*********

01/16/09

Oh for God's sake, it's about practicality, specifically the bigger people not crushing the smaller people in a stampede.
*********

*********
@Cerridwen: I think the major thing is to speed up the process. Having women and children evacuated first would go much more quickly than trying to seperate who traveled with whom and which adult should go with which child. The children should have an adult presence, and unless there is a system worked out beforehand, this way, archaic as it may be, could streamline the process and save lives.
**********

Tilastovahti

Tarvittaisiin joku sellainen taho, jolla olisi resursseja tutkia tilastokikkailua valtamediassa. Joku jolla olisi ensinnäkin aikaa tutkia mitä väitettyjen prosenttien takaa oikeasti löytyy, ja joka systemaattisesti esittäisi korjatut luvut samaisissa medioissa. 1. Hesarissa julkaistaan uutinen palkkaeroista. 2. Ko. taho tarkistaa luvut. 3. Tekee tarvittavat korjaukset, jotka julkaistaan samaisessa lehdessä. Avainsanoina välitön reagointi.

Tällä hetkellä aika naiivia ajattelua. Tiedän. Vaikea löytää riittävän koulutettua ihmistä, jolla on aikaa tai halua omistautua näinkin epäkiitolliseen tehtävään. Ja se on kahdesta ongelmasta se pienempi. Suurempi kysymys on missä ne voisi julkaista, kun valtamedia Suomessa on mitä on.

Lähin realistinen ratkaisu mielestäni voisi olla, että tilastoja syynäisi joku valtion ikeestä riippumaton (lue: ei virkamies) ja miesasiaa kannattava taho, joka ammatikseen tutkii samoja asioita, vaikkakin eri tarkoituksessa.

Entä julkaisuongelma? Kansanedustajalla voisi ajatella olevan riittävästi vaikutusvaltaa, jotta suurien medioiden julkaisukynnys ylittyy. Tarvittaisiin miesasiaan vihkiytynyt kansanedustaja. Sellainen olisi painonsa arvoinen kullassa, vaikkei onnistuisikaan em. tehtävässä. Jo eduskunnan sisällä tapahtuva työ olisi arvokasta."Arvoisa puhemies. Ministeri XXXX XXX:n luvuissa ei ole huomioitu konaistyöajan vaikutusta...".

Tällä hetkellä tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta, mutta täytyy muistaa että feministitkin ovat onnistuneet luomaan oman koneensa. Meidänkin pitäisi pystyä luomaan omame.

Sukupuoliroolit vaihtoon Britanniassa

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1192720/Feminist-thinks-men-bring-babies-new-Labour-family-guru.html

Brittihallinto nimittää hallituksen perheasiain pääasiantuntijaksi (chief spokesman on families) tohtori Kathrehine Rake:n. Nykyinen brittihallinto on vasemmistovetoinen, jota johtaa työväenpuolue Labour, tai hieman kriittisemmin ilmaistuna: nu-labour, tai vielä kriittisemmin un-labour. Un-labour selittyy sillä että monet ihmiset eivät enää pysty näkemään yhteyttä työväen etujen puolustamisella ja puolueen toiminnalla. Vähän sama on nähtävissä Suomessakin, kun perinteiset työväenpuolueet menettävät kannatustaan, ja erityisesti työväenluokkaiset miehet siirtyvät äänestämään muita puolueita.

Uusi perheasiain pääasiantuntija dr. Kathrehine Rake on tunnettu radikaalifeministi, joka haluaa muuttaa sukupuoliroolit käänteisiksi. Siis kirjaimellisesti, eikä vain tyytyä poistamaan rooleja tai lieventämään niitä. Miehet vaihtamaan vaippoja ja naiset pääasialliseksi perheen tulonhankkijaksi. Jos naisista tulee enemmistö tulonhankkijoista, se Raken mukaan ratkaisee Pay-gap:in, eli ns. naisen euron.

Tosin palkkaerojen tiedetään johtuvan suurimmaksi osaksi eri aloilla työskentelemisestä. Suomen tilanne on tässä asiassa pitkälti saarivaltion kaltainen, eli iso naisvaltainen julkinen sektori. Sen takia en ole erityisen vakuuttunut että Raken vision toteutumisella olisi suurta vaikutusta palkkaerohin. Miesten jääminen pidemmille hoitovapaille tuskin nostaa naisvaltaisten alojen palkkatasoa. Ei myöskään ns. house-husband -kulttuurin syntyminen. Verotuloilla rahoitettavien alojen mahdollisuus kilpailla yksityisen sektorin ansiotasosta ei ole siltikään todennäköistä.

Miesten jääminen kotimieheksi sen sijaan vaikuttaisi perinteisten miehisiin aloihin. Joko a) alat naisistuisivat, ja mm. rakennusalasta tulisi enemmän naisvaltainen (Raken arvio), jolloin naisten palkkataso kasvaisi. B) Miesvaltaisia aloja kohtaisi työvoimapula, joka aiheuttaisi korotuspaineita alan palkkoihin, mutta naisten osuus ei silti merkittävästi kasvaisi (Mortimerin arvio). Rake ilmeisesti kuuluu sen koulukunnan feministeihin, jotka uskovat pääasiallisen syyn siihen että naisia on niin vähän mm. rakennusalalla johtuvan syrjinnästä. Ei esimerkiksi työn fyysisyydestä, likaisuudesta, terveyshaitoista tai vaarallisuudesta. Toinen ongelma on biologinen. Isät eivät toistaiseksi pysty imettämään lapsia, tosin tottakai korviketta on saatavissa, mutta synnyttämiseen ei löydy edes vippaskonsteja. Naiset joutuvat siis joka tapauksessa tekemään uhrauksia urastaan.

Kathrehine Rake istuu hyvin nu-labourin tyyliin. Hän on "työväenluokkainen" joka tienaa 3-4 kesiarvoduunarin verran. Hän vastustaa avioliittoa, koska se on niin patriarkaattinen, mutta on itse naimissa. Akateeminen järjestöihminen, Fawcet Societyn puheenjohtaja ja 2. aallon feministi. Hänellä ja perinteisellä työväenliikkeellä, kuten esim. metallityöläisten liitolla on tuskin käytännössä mitään yhteisiä intressejä.

Työväenpuolueelle luulisi löytyvän tällä hetkellä työsarkaa ja mahdollisuuksia kääntää kannatus nousuun. EU-parlmentissa kiistellään työaikadirektiivistä, joka läpi mennessään voi tarkoittaa lakisääteisen maksimityöajan korottamista 60 tuntiin viikossa. Lama jyllää ja ihmisiä jää työttömiksi. Etc. Jostain syystä Labour kokee tärkeämmäksi radikaalin perhepolitiikan, kuin kiinnittää huomiota työväestön asioihin. Vasemmistoeliitti tuntuu kokonaan unohtavan, että enemmistö vasemmistoa äänestävistä suosii edelleen perinteistä perhemallia. Suurin osa vasemmistolaisista äänestäjistä haluaa työväenpuolueen, joka keskittyy työväen kannalta oleellisiin asioihin. Työolot, kohtuulliset työajat, minimipalkka, sosiaaliturva: Eikö vasemmisto voisi vain yksinkertaisesti keskittää tarmonsa näihin asioihin?

Feminist who thinks men should bring up babies is new Labour family guru

By Steve Doughty
Last updated at 12:18 AM on 13th June 2009

A hardline feminist has been chosen as the Government's new chief spokesman on families.

Dr Katherine Rake, who wants to see men bring up babies, will head the Family and Parenting Institute, a heavily state-financed organisation set up by Labour to speak for parents and children.

The Institute boasts that it 'brings alive the real issues for families' and 'listens to parents and carers across the country'.

But critics said the appointment of Dr Rake, currently director of the women's equality campaign group the Fawcett Society, showed the Institute was out of touch with the concerns of ordinary families.

The organisation was set up in 1999 by then Home Secretary Jack Straw to shore up family life and encourage parents.

Last year it received nearly £8million from Ed Balls's Department for Children, Schools and Families towards its declared mission of 'supporting parents in bringing up children'.

Dr Rake, who will take over from the Institute's founding chief executive Mary MacLeod, has long declared her intention is not to support parents as they are, but to revolutionise their lives.

Writing in The Guardian three years ago, she said: 'We want to transform the most intimate and private relations between women and men.

'We want to change not just who holds power in international conglomerations, but who controls the household budget.

'We want to change not just what childcare the state provides, but who changes the nappies at home.'

Dr Rake added: 'It is only when men are ready to share caring and work responsibilities with women that we will be able to fulfil our true potential to form equal partnerships in which we have respect, autonomy and dignity.'

Under the direction of Dr Rake, a former London School of Economics lecturer, the Fawcett Society has campaigned for a 'changing role' for men.

The group, which is chaired by prominent gay rights campaigner Angela Mason, says the role reversal should be backed by longer paid parental leave, official encouragement for men to apply for flexible work hours, and the opening of mother and toddler groups to stay-at-home fathers.

It has complained that women will never achieve equality with men at work without 'challenging the traditional roles of homemaker and breadwinner'.

Fawcett has also condemned Tory plans to give tax breaks to married couples, complaining that 'it penalises all those children living with unmarried parents or with one parent'.

The appointment of Dr Rake, who is likely to earn £60,000 a year, comes at a time of growing pressure on mothers to go out to work.

Despite overwhelming evidence that a majority would prefer to stay home to bring up young children, ministers have piled pressure on them to take jobs and warned that those who fail to do so, and who rely on the income of a husband or partner, are likely to face poverty.

Only two million mothers now bring up their children full time. Official figures show that two out of three children aged three and four now spend at least part of their week in nurseries.

Jill Kirby, of the centre-right think-tank Centre for Policy Studies, said: 'This appointment to a body which is supposed to speak for the interests of ordinary parents and families shows how out of touch the leadership of the organisation is with real life in Britain.

'Katherine Rake's agenda is more about reversing sex roles than helping parents.'

The chairman of the National Parenting Institute is Fiona Millar, long-term partner of Tony Blair's former spokesman Alastair Campbell.

She said that Dr Rake 'has a strong track record in research, policy and campaigning and will be a great asset to the organisation at a time when the recession is putting extra pressure on families up and down the country'.

Because she was a woman

http://www.thenation.com/doc/20090601/pollitt

On May 6 Johanna Justin-Jinich, a Wesleyan University student, was gunned down in the school's bookstore, almost certainly by 29-year-old Stephen Morgan. My daughter is a senior at Wesleyan, and so I got to see part of the aftermath close up: young people stunned, scared, in tears, confined to their rooms because Morgan was still loose. News accounts make Justin-Jinich seem outstanding in many ways: altruistic, brilliant, full of life, much loved. But in one way, she was far from unusual. She was a woman killed by a man because she was a woman...

Case: Häiriintynyt mielisairas mies tappoi naisen.
Feministitoimittaja: Mies tappoi naisen koska hän oli nainen.

Uskonnonvapaus

Turkulainen ystäväni lähetti mielenkiintoisen linkin Turun seurakuntien yhtymän lehden artikkeliin.

Uskonnonvapaus koskee myös luterilaisia

Martti Luther tuli vastaan Linnankadulla. Pää painuksissa, katse kengänkärjissä ja viitan liepeet rapaa laahaten.

– Mennäänkö oluelle? ehdotin.

Sisällä oluttuvassa Martti tilasi ensin.

– Ein helles, bitte.

– Miksi olet niin mieli maassa? utelin.

– Um Gottes willen, olen niin äkämystynyt! On kuin kapinen rotta jäytäisi sisuskalujani enkä saa yösydännäkään hetken rauhaa.

– Näethän sinäkin, ettei tässä maassa ole enää uskonnonvapautta! hän jyrähti. – Eihän täällä saa ilmaista itseään! Ei ainakaan luterilainen kuten sinä ja minä. Meitä syytetään kaikesta: naisten ja homoseksuaalien syrjimisestä, siitä, ettei oteta kantaa tai otetaan liian jyrkästi kantaa, ettei eletä nykypäivässä tai ollaankin liian moderneja!

– Missä muualla kuin luterilaisessa kirkossa on naisia papinvirassa? Naiset ovat toimineet pappeina jo yli 20 vuotta ja heidän syrjimisensä on vastoin lakia. Ja homoseksuaalien liittojen siunaamisesta sentään keskustellaan ja keskustelu jatkuu.

– Joka pannahisen pojannulikka saa huitoa kirkkoa miten tykkää! puuskahti Martti, jonka oluesta vaahtokukka oli siirtynyt ylähuuleen.

– Arviot kirkosta ovat kieltämättä avoimen vihamielisiä. Unohdetaan, että luterilaisessa maassa on oikeus kertoa kristinuskosta lapsille. Uskonnonvapaus, sananvapaus ja lastensuojelulait koskevat myös verkkoa, pohdin Lastenkirkko-sivustoa häiriköineitä.

Martilla oli kuuluva ääni. Arvasin, että saarna jatkui.

– Jos kukaan ei maksa kirkollisveroa, kirkon leiviskä jää hoitamatta. Jos ei ole kirkkoa, ihmisillä ei ole omaa uskon yhteisöä, joka tuo iloa perhejuhliin tai antaa surulle sijaa kansallisissa murheissa. Jos kirkolla ei ole verotuloja, sillä ei ole varaa palkata sairaalapappeja, diakoneita, kanttoreita, nuorisotyöntekijöitä. Kirkkomusiikin tuhatvuotinen perinne katkeaa. Rippikouluja ja konfirmaatioita ei järjestetä, kristinuskon periaatteita ei opeteta, kirkkorakennukset rapistuvat, isoisän hauta puskee horsmaa. Ja kuka menee katsomaan syrjään potkittuja, joilla ei ole asuntoa tai ruokaa henkensä pitimiksi?

– Entä kuka julistaa jumalanpalveluksessa synnit anteeksi? Kuka kertoo sen, että luterilainen uskoo Jumalan armoon eikä onni riipu vain omista aikaansaannoksista?

Tässä vaiheessa Martti oli noussut seisomaan ja kaljatuoppi heilui kädessä kuin kellon heiluri.

– Luterilainen kirkko saa aikaan paljon pienellä rahalla ja kirkko tekee sen ihmistä ja hänen vakaumustaan kunnioittaen, ukko Luther jylisi ja lysähti takaisin istumaan.

Taputin miestä olkapäälle.

– Pää pystyyn. Meillä luterilaisilla on aito, ihmisen kokoinen kirkko.

– Katharina panee kyllä parempaa olutta, hän irvisti ja laski tyhjän kolpakon pöytään.

Paula Heino

Tätä samaa olen itse ajatellut. Standardit eivät tosiaan ole samat kaikille uskonnollisille yhteisöille. Ev.lut kirkosta halutaan nähdä vain nurja puoli, kuten naispappeuden vastustaminen. Kuitenkin vastustajien osuus on pieni vähemmistö, selkeän enemmistön hyväksyessä naispapit. Edes läheskään kaikissa muissa kristitillisissä suuntauksissa ei naisten ole mahdollista edes teoriassa tulla seurakunnan paimeneksi.

Entä sitten ei-kristilliset uskonnot? Joissain uskonnoissa naisia ei päästetä edes temppeliin. Joissain päästetään, mutta vain takariviin. Naisten aktiivinen osallistuminen seremoniaan on suurimmassa osassa ei-kristillisistä uskonnoista mahdotonta. Joissain uskonnoissa nainen voidaan kivittää jos hän avaa suunsa väärässä paikassa tai hymyilee vääräuskoiselle, ja uskonnollinen yhteisö ei vain salli, vaan rohkaisee menettelemään ankarimmalla tavalla.

Entä homot? Ev.lut kirkko ei ole vihkinyt samaa sukupuolta olevia avioliittoon, jonka vuoksi kirkkoa on kritisoitu epätasa-arvoiseksi ja syrjiväksi. Samalla kuitenkin unohtuu, että kristinuskossa myös homot ovat ihmisiä. Samanarvoisia ihmisiä kuin heterotkin. Lähmmäisiä, toisin kuin monissa muissa uskonnoisssa.

Kirkon kanta olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon on varsin hyvin perusteltu. Raamatussa avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi, ja homous synniksi. Raamattu on näiden kahden asian kohdalla tietääkseni (tunnustan: en ole lukenut kokonaa) hyvin yksiselitteinen. Se, onko se tasa-arvoista homoja ja lesboja kohtaan, on toinen asia. Itse asiassa se ei näin tarkasteltuna ole tasa-arvoista gay-ihmisiä kohtaan, mutta kysehän on uskonnosta. Jos uskot että a) on jumala, b) raamatun sana on jumalan sana, c) raamattu määrittelee avioliiton miehen ja naisen väliseksi, d) kirkon tehtävä on palvella jumalaa ja toteuttaa raamatun käskyjä, niin eikö silloin ole perusteltua vihkiä vain mies-nainen pareja, koska raamatussa selväsanaisesti niin käsketään?

Jos sääntöä muutetaan tasa-arvoisempaan suuntaan, niin voidaanko silloin puhua uskonnosta. Silloin kyseessä on pikemminkin kulttuurillinen seremonia tai perinnetoimitus. Mielestäni uskominen on on/off asia. Joko uskot jonkin asian todeksi tai sitten et usko. Välimuotoja ei ole. Ei ihminen voi päättää uskovansa jotain. Se ei olisi uskomista vaan elämäntapa. Joko uskot (sanan kirjaimellisessa merkityksessä), tai sitten et usko. Tällä logiikalla on mielestäni varsin perusteltua, miksi kirkko ei vihki mies-mies ja nainen-nainen pareja avioliittoon.

Jos siis uskonto venyy ja vanuu, niin mikä uskonto se sitten on? Tänä yksilöllisyyden aikana ihmisillä on halu kustomoida kaikki. Myspace, My Sony, My Dreamhome, My iTunes... My religion? Kustomoi sinun näköisesi uskonto, joka edustaa sinun arvojasi.

Outoa tässä on vain se, että krittiikki kaatuu nimenomaan Evl kirkon harteille. Eksoottisemmat uskonnot, joissa käytännöt ovat kaiken lisäksi paljon jyrkempiä, eivät saa osakseen samanlaista krittiikiä. Samat ihmiset jotka tuomitsevat valtionkirkon linjan, käyvät ihastelemassa ulkomaisia kirkkoja joissa heidän paheksumanssa säännöt ovat kertaluokkaa jyrkempiä, tai vielä kauempana sijaitsevia temppeleitä, joihin he eivät ole tervetulleita sisäpihaa lähemmäs. Ilmeisesti syrjintä on ok, jos on samalla eksoottinen.

Luettua

Tämä kirja on kiinnostanut minua sen ilmestymisestä lähtien, vaikkakin lähinnä uteliaisuudesta ja puolitosissaan. Rudovin poliittisesti epäkorrekti ja suorasukainen tyyli on viihdyttävää, ja osuu myös usein asian ytimeen.

Kirjassa Rudov opastaa välttämään pahimmat deittailun riskit, perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin. Rudov toimii Businessalalla, joten ihmissuhdepsykologiassa hän on maallikko kuten kuka tahansa, eikä yritä muuta väittääkään.

Ensimmäinen huomio kirjasta on, että se on aika ohut. Toinen huomio on, että kirjan fontti on suhteellisen iso. Asiaa ei tähän pieneen 132 sivun kirjaseen ei hirveästi mahdu, ja niistäkin osa käytetään metatietoon kirjasta tai kirjoittajasta. Kirja alkaa sivulla Acknowledgements, jossa kirjoittaja painottaa ettei hän ole psykologi, psykoterapeutti tjms. Seuraavaksi seuraa muutaman sivun Preface, jossa käydään samat asiat uudelleen, mutta laajemmin. On siinä tosin muutakin asiaa, mutta yhtä kaikki metatietoa. Tämän jälkeen on vuorossa Introduction, jossa on taas käytännössä samat asiat ja vähän lisää.

Löytyy kirjasta tosin asiaakin. Yhden luvun verran käsitellään miehen omakuvaa. Lukijaa kehotetaan analysoimaan itseään tietyissä asioissa - tuntemaan itsensä, jotta oikean kohderyhmän (oikeanlaiset naiset) löytäminen on ylipäätään mahdollista. Ja tunnistamaan itsestään ne asiat mistä naiset sinusta kiinnostuvat, ja millaista viestiä lähetät naisille käytökselläsi. Luvun pointti siis on, että jos noudatat roolia elättäjästä, rahamiehestä tai yleensäkin miehestä joka huolehtii naisen kaikista taloudellisista huolista, niin ei kannata ihmetellä miksi saat juuri sellaisia naisia, joille olet pelkkä lompakko. Pankkiautomaattimies on siis vain yksi kirjan miestyyppi.

Toisessa luvussa opetellaan profiloimaan naisia, ja tunnistamaan naisista ne jotka vastaavat oikeasti sitä mitä olet etsimässä. Tämä oli omasta mielestäni mielenkiintoinen luku. Rudov kehottaa tunnistamaan naisesta erilaisia "haavautumia", jotka voivat heijastua ihmissuhteisiin. Jos esim. naisen isä on hylännyt hänet pienenä, niin naisella voi olla aikuisenakin vaikeuksia luottaa miehiin. Tai hän voi alitajuntaisesti kostaa isänsä puutteita mieskumppaniinsa. Tai toisaalta isin pikku prinsessa saattaa odottaa mieheltä samanlaista prinsessakohtelua ja että mies pitää huolta hänestä.

Rudov varoittaa lisäksi naisista joiden aikaisemmat parisuhteet tuntuvat päättyneen aina riitaisasti, ja että vika on aina miehessä. Rudov painottaa työnteon merkitystä. Hän sanoo että rehellisen työn tekoon tottuneet naiset ovat parhaimpia kaikista ja varoittaa kotirouvatyypin naisista. Tämän koskee enemmän amerikkalaisia kuin suomalaisia, koska täällä ei varsinaista kotirouvayhteiskuntaa ole. Perusidea toimii kuitenkin uskoakseni täälläkin, ja tuo onkin asia jota olen itse miettinyt paljon. Rudov sanoo että melkein aina kun joku hänen tuttavansa valittaa kauhuissaan miten ex-vaimo pistää kaikki säästöt ja omaisuuden ennemmin lakimiesten taskuun, kuin että sitä jäisi lapsien tulevaisuutta varten, hän kysyy saman kysymyksen:"Does she work?". Vastaus on melkein aina ei. Ihmiset jotka eivät ole koskaan tottuneet tekemään työtä, eivät useinkaan ymmärrä kunnolla rahan päälle. Tässä luvussa varoitetaan myös lapsettomista sinkkunaisista, joilla biologinen kello huutaa viimeisiä hetkiä.


Loppuosassa kirjaa puretaan sosiaalista ohjelmointia, joille sekä miehet ja naiset ehdollistetaan. Rudovin pointti on että me emme ole Marsista ja Venuksesta, vaan Maasta. Sekä miehet ja naiset haluavat seksiä ja rakkautta. Rudovin mukaan kaikki muu. Miesten drinkkien tarjoaminen yms. chivalry on sosiaalista ohjemointia. Opetettu rooli, joka vaikuttaa myös naisen käyttäytymiseen. Ymmärsin Rudovin siten, että miehen käyttäytyminen heijastuu naiseen. Eli jos itse alat käyttäytyä sosiaalisesti ohjelmoidun rescuer/atm-machine -roolin mukaisesti, niin suuri osa naisista alkaa käyttäytyä oman ohjelmointinsa mukaisesti. Rudov kertoo esimerkkien avulla omista kokemuksistaan, joissa hän tietoisesti toimii vastoin ohjelmointia, eikä esim. suostu tarjoamaan naiselle juomia tai illallisia, tai ei ainakaan lähesty naista niiden varjolla. Rudovin pointti on, että naiset haluavat sitä yhtä paljon kuin mekin, ja että naisia voi lähestyä ilman resurssien tarjoamista.

Pitää testata itse käytännössä. Myönnän että henkilökohtaisesti olen aina tarjoutunut maksamaan treffien kustannukset. Olen tarjonnut kahvit, drinkit, ruuat ja maksanut taksit jos tilanne on johtanut yhteiseen määränpäähän. Kysymys on, että kuinka paljon tuossa on protokollaa, ja paljonko sillä on oikeasti ollut merkitystä ihmissuhteiden kehittymiselle tai lyhyempien interkurssien muodostumiselle. Entä jos en olisikaan aloittanut kysymyksellä "voinko tarjota jotain juotavaa"? Entä jos olisin vain mennyt juttelemaan? Rudov neuvoo menemään, ja jos nainen sanoo jossain vaiheessa, että häntä janottaa, niin siihen voi vastata sanomalle että minuakin janottaa, ja pyytää naista tuomaan samalla minullekin olut, kun käy tiskillä :D. Jeps. Tuntuu hieman sotivan elämän realiteetteja vastaan, mutta aion silti ehdottomasti antaa sille mahdollisuuden.

Työpaikkahyvinvointikysely

Työpaikallani julkaistiin viime viikolla tulokset pari kuukautta sitten tehtyyn työpaikkahyvinvointikyselyyn. Se on vuosittain suoritettava kysely, jossa kartoitetaan työntekijöiden hyvinvointia ja ilmapiiriä. Aihealueina on mm. tyytyväisyys työtehtävään, firmaan, osastoon, työnjohtajaan, työkavereihin, palkkaan, etenemismahdollisuuksiin jne.

Vuoden 2008 tulokset olivat hyvin pitkälle aikaisemman vuoden kaltaisia, paitsi yhden aihepiirin kohdalla. Tyytyväisyys työpaikan tasa-arvoon laski roimasti, keskimäärin yli 19 %. Suurin muutos oli kysymyksessä: "koetko että sinua kohdellaan tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta?" (sukupuoli, ikä, kansallisuus ja seksuaalinen suuntautuminen kysyttiin omina kysymyksinä erikseen). Laskua vuoden takaisesta oli 23 %.

Tulos on aika kummallinen, sillä kaikkien näiden vuosien aikana en ole kertaakaan kuullut kenenkään valittavan sukupuolisesta syrjinnästä, vaikka muuten ihmiset tuolla ovat aika kärkkäitä purnaamaan ääneen. Kysyin asiaa luottamusmieheltä, ja hän sanoi ettei hänen aikanaan ole ollut yhtäkään syrjintäepäilyä.

Edelleenkin se on kummallista, sillä meillä on ensinnäkin melko tasainen sukupuolijakauma johtotehtävissä. Taitaa olla hieman naisvoittoinen, mutta mahtuu takuuvarmasti 40-60 haarukkaan. Työaikamalli on kaikilla sama. Työtehtävä on käytännössä lähes sama. Palkka menee siten, että meillä on tietty pohjapalkka joka on kaikille sama, kokemuksesta maksettava lisäosa ja kolmas osa, joka määräytyy sen mukaan kuinka paljon teet tulosta. Siis perusosa on kaikille sama. Lisäosa määräytyy kokemuksen mukaan, ei sukupuolen. Ja kolmas osa määräytyy tuloksen perusteella, ja kaikkilla on käytännössä yhtä hyvät mahdollisuudet tehdä tulosta. Tässä työssä ei siis ole mitään epätasaisesti jakautuvia resursseja, jotka suosisivat joitain työntekijöitä parantaen heidän mahdollisuuksiaan ansaita tulossidonnaista osaa.

Joten: meillä on samat mahdollisuudet yletä uralla, sama työaika ja ansaitsemismahdollisuus on sama kaikille. Kuitenkin 23 % lasku, eli tosiasiassa julmetun suuri määrä ihmisiä kokee kokevansa syrjintää. Kokee kokevansa on hassu ilmaisu, mutta toimii tässä tilanteessa. Systeemi (palkka yms.) jonka äsken kuvailin on ollut voimassa useita vuosia muuttumattomana, joten sekään ei voi selittää tätä muutosta. Itse asiassa oikein mikään ei ole muuttunut viimeisen vuoden aikana. Talouskriisikään ei ole vielä ainakaan kovin rankasti kouraissut firmaa, eikä ketään ole jouduttu irtisanomaan tai lomauttamaan.

Joten, miten sitten lasku voi olla noin rajua yhden vuoden aikana? Olisikohan sillä jotain vaikutusta, kun sekä eetteristä että postiluukusta tunkee 365 d "naisen euro on 80 senttiä ym. parhaita"?