Uskonnonvapaus

Turkulainen ystäväni lähetti mielenkiintoisen linkin Turun seurakuntien yhtymän lehden artikkeliin.

Uskonnonvapaus koskee myös luterilaisia

Martti Luther tuli vastaan Linnankadulla. Pää painuksissa, katse kengänkärjissä ja viitan liepeet rapaa laahaten.

– Mennäänkö oluelle? ehdotin.

Sisällä oluttuvassa Martti tilasi ensin.

– Ein helles, bitte.

– Miksi olet niin mieli maassa? utelin.

– Um Gottes willen, olen niin äkämystynyt! On kuin kapinen rotta jäytäisi sisuskalujani enkä saa yösydännäkään hetken rauhaa.

– Näethän sinäkin, ettei tässä maassa ole enää uskonnonvapautta! hän jyrähti. – Eihän täällä saa ilmaista itseään! Ei ainakaan luterilainen kuten sinä ja minä. Meitä syytetään kaikesta: naisten ja homoseksuaalien syrjimisestä, siitä, ettei oteta kantaa tai otetaan liian jyrkästi kantaa, ettei eletä nykypäivässä tai ollaankin liian moderneja!

– Missä muualla kuin luterilaisessa kirkossa on naisia papinvirassa? Naiset ovat toimineet pappeina jo yli 20 vuotta ja heidän syrjimisensä on vastoin lakia. Ja homoseksuaalien liittojen siunaamisesta sentään keskustellaan ja keskustelu jatkuu.

– Joka pannahisen pojannulikka saa huitoa kirkkoa miten tykkää! puuskahti Martti, jonka oluesta vaahtokukka oli siirtynyt ylähuuleen.

– Arviot kirkosta ovat kieltämättä avoimen vihamielisiä. Unohdetaan, että luterilaisessa maassa on oikeus kertoa kristinuskosta lapsille. Uskonnonvapaus, sananvapaus ja lastensuojelulait koskevat myös verkkoa, pohdin Lastenkirkko-sivustoa häiriköineitä.

Martilla oli kuuluva ääni. Arvasin, että saarna jatkui.

– Jos kukaan ei maksa kirkollisveroa, kirkon leiviskä jää hoitamatta. Jos ei ole kirkkoa, ihmisillä ei ole omaa uskon yhteisöä, joka tuo iloa perhejuhliin tai antaa surulle sijaa kansallisissa murheissa. Jos kirkolla ei ole verotuloja, sillä ei ole varaa palkata sairaalapappeja, diakoneita, kanttoreita, nuorisotyöntekijöitä. Kirkkomusiikin tuhatvuotinen perinne katkeaa. Rippikouluja ja konfirmaatioita ei järjestetä, kristinuskon periaatteita ei opeteta, kirkkorakennukset rapistuvat, isoisän hauta puskee horsmaa. Ja kuka menee katsomaan syrjään potkittuja, joilla ei ole asuntoa tai ruokaa henkensä pitimiksi?

– Entä kuka julistaa jumalanpalveluksessa synnit anteeksi? Kuka kertoo sen, että luterilainen uskoo Jumalan armoon eikä onni riipu vain omista aikaansaannoksista?

Tässä vaiheessa Martti oli noussut seisomaan ja kaljatuoppi heilui kädessä kuin kellon heiluri.

– Luterilainen kirkko saa aikaan paljon pienellä rahalla ja kirkko tekee sen ihmistä ja hänen vakaumustaan kunnioittaen, ukko Luther jylisi ja lysähti takaisin istumaan.

Taputin miestä olkapäälle.

– Pää pystyyn. Meillä luterilaisilla on aito, ihmisen kokoinen kirkko.

– Katharina panee kyllä parempaa olutta, hän irvisti ja laski tyhjän kolpakon pöytään.

Paula Heino

Tätä samaa olen itse ajatellut. Standardit eivät tosiaan ole samat kaikille uskonnollisille yhteisöille. Ev.lut kirkosta halutaan nähdä vain nurja puoli, kuten naispappeuden vastustaminen. Kuitenkin vastustajien osuus on pieni vähemmistö, selkeän enemmistön hyväksyessä naispapit. Edes läheskään kaikissa muissa kristitillisissä suuntauksissa ei naisten ole mahdollista edes teoriassa tulla seurakunnan paimeneksi.

Entä sitten ei-kristilliset uskonnot? Joissain uskonnoissa naisia ei päästetä edes temppeliin. Joissain päästetään, mutta vain takariviin. Naisten aktiivinen osallistuminen seremoniaan on suurimmassa osassa ei-kristillisistä uskonnoista mahdotonta. Joissain uskonnoissa nainen voidaan kivittää jos hän avaa suunsa väärässä paikassa tai hymyilee vääräuskoiselle, ja uskonnollinen yhteisö ei vain salli, vaan rohkaisee menettelemään ankarimmalla tavalla.

Entä homot? Ev.lut kirkko ei ole vihkinyt samaa sukupuolta olevia avioliittoon, jonka vuoksi kirkkoa on kritisoitu epätasa-arvoiseksi ja syrjiväksi. Samalla kuitenkin unohtuu, että kristinuskossa myös homot ovat ihmisiä. Samanarvoisia ihmisiä kuin heterotkin. Lähmmäisiä, toisin kuin monissa muissa uskonnoisssa.

Kirkon kanta olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon on varsin hyvin perusteltu. Raamatussa avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi, ja homous synniksi. Raamattu on näiden kahden asian kohdalla tietääkseni (tunnustan: en ole lukenut kokonaa) hyvin yksiselitteinen. Se, onko se tasa-arvoista homoja ja lesboja kohtaan, on toinen asia. Itse asiassa se ei näin tarkasteltuna ole tasa-arvoista gay-ihmisiä kohtaan, mutta kysehän on uskonnosta. Jos uskot että a) on jumala, b) raamatun sana on jumalan sana, c) raamattu määrittelee avioliiton miehen ja naisen väliseksi, d) kirkon tehtävä on palvella jumalaa ja toteuttaa raamatun käskyjä, niin eikö silloin ole perusteltua vihkiä vain mies-nainen pareja, koska raamatussa selväsanaisesti niin käsketään?

Jos sääntöä muutetaan tasa-arvoisempaan suuntaan, niin voidaanko silloin puhua uskonnosta. Silloin kyseessä on pikemminkin kulttuurillinen seremonia tai perinnetoimitus. Mielestäni uskominen on on/off asia. Joko uskot jonkin asian todeksi tai sitten et usko. Välimuotoja ei ole. Ei ihminen voi päättää uskovansa jotain. Se ei olisi uskomista vaan elämäntapa. Joko uskot (sanan kirjaimellisessa merkityksessä), tai sitten et usko. Tällä logiikalla on mielestäni varsin perusteltua, miksi kirkko ei vihki mies-mies ja nainen-nainen pareja avioliittoon.

Jos siis uskonto venyy ja vanuu, niin mikä uskonto se sitten on? Tänä yksilöllisyyden aikana ihmisillä on halu kustomoida kaikki. Myspace, My Sony, My Dreamhome, My iTunes... My religion? Kustomoi sinun näköisesi uskonto, joka edustaa sinun arvojasi.

Outoa tässä on vain se, että krittiikki kaatuu nimenomaan Evl kirkon harteille. Eksoottisemmat uskonnot, joissa käytännöt ovat kaiken lisäksi paljon jyrkempiä, eivät saa osakseen samanlaista krittiikiä. Samat ihmiset jotka tuomitsevat valtionkirkon linjan, käyvät ihastelemassa ulkomaisia kirkkoja joissa heidän paheksumanssa säännöt ovat kertaluokkaa jyrkempiä, tai vielä kauempana sijaitsevia temppeleitä, joihin he eivät ole tervetulleita sisäpihaa lähemmäs. Ilmeisesti syrjintä on ok, jos on samalla eksoottinen.

Luettua

Tämä kirja on kiinnostanut minua sen ilmestymisestä lähtien, vaikkakin lähinnä uteliaisuudesta ja puolitosissaan. Rudovin poliittisesti epäkorrekti ja suorasukainen tyyli on viihdyttävää, ja osuu myös usein asian ytimeen.

Kirjassa Rudov opastaa välttämään pahimmat deittailun riskit, perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin. Rudov toimii Businessalalla, joten ihmissuhdepsykologiassa hän on maallikko kuten kuka tahansa, eikä yritä muuta väittääkään.

Ensimmäinen huomio kirjasta on, että se on aika ohut. Toinen huomio on, että kirjan fontti on suhteellisen iso. Asiaa ei tähän pieneen 132 sivun kirjaseen ei hirveästi mahdu, ja niistäkin osa käytetään metatietoon kirjasta tai kirjoittajasta. Kirja alkaa sivulla Acknowledgements, jossa kirjoittaja painottaa ettei hän ole psykologi, psykoterapeutti tjms. Seuraavaksi seuraa muutaman sivun Preface, jossa käydään samat asiat uudelleen, mutta laajemmin. On siinä tosin muutakin asiaa, mutta yhtä kaikki metatietoa. Tämän jälkeen on vuorossa Introduction, jossa on taas käytännössä samat asiat ja vähän lisää.

Löytyy kirjasta tosin asiaakin. Yhden luvun verran käsitellään miehen omakuvaa. Lukijaa kehotetaan analysoimaan itseään tietyissä asioissa - tuntemaan itsensä, jotta oikean kohderyhmän (oikeanlaiset naiset) löytäminen on ylipäätään mahdollista. Ja tunnistamaan itsestään ne asiat mistä naiset sinusta kiinnostuvat, ja millaista viestiä lähetät naisille käytökselläsi. Luvun pointti siis on, että jos noudatat roolia elättäjästä, rahamiehestä tai yleensäkin miehestä joka huolehtii naisen kaikista taloudellisista huolista, niin ei kannata ihmetellä miksi saat juuri sellaisia naisia, joille olet pelkkä lompakko. Pankkiautomaattimies on siis vain yksi kirjan miestyyppi.

Toisessa luvussa opetellaan profiloimaan naisia, ja tunnistamaan naisista ne jotka vastaavat oikeasti sitä mitä olet etsimässä. Tämä oli omasta mielestäni mielenkiintoinen luku. Rudov kehottaa tunnistamaan naisesta erilaisia "haavautumia", jotka voivat heijastua ihmissuhteisiin. Jos esim. naisen isä on hylännyt hänet pienenä, niin naisella voi olla aikuisenakin vaikeuksia luottaa miehiin. Tai hän voi alitajuntaisesti kostaa isänsä puutteita mieskumppaniinsa. Tai toisaalta isin pikku prinsessa saattaa odottaa mieheltä samanlaista prinsessakohtelua ja että mies pitää huolta hänestä.

Rudov varoittaa lisäksi naisista joiden aikaisemmat parisuhteet tuntuvat päättyneen aina riitaisasti, ja että vika on aina miehessä. Rudov painottaa työnteon merkitystä. Hän sanoo että rehellisen työn tekoon tottuneet naiset ovat parhaimpia kaikista ja varoittaa kotirouvatyypin naisista. Tämän koskee enemmän amerikkalaisia kuin suomalaisia, koska täällä ei varsinaista kotirouvayhteiskuntaa ole. Perusidea toimii kuitenkin uskoakseni täälläkin, ja tuo onkin asia jota olen itse miettinyt paljon. Rudov sanoo että melkein aina kun joku hänen tuttavansa valittaa kauhuissaan miten ex-vaimo pistää kaikki säästöt ja omaisuuden ennemmin lakimiesten taskuun, kuin että sitä jäisi lapsien tulevaisuutta varten, hän kysyy saman kysymyksen:"Does she work?". Vastaus on melkein aina ei. Ihmiset jotka eivät ole koskaan tottuneet tekemään työtä, eivät useinkaan ymmärrä kunnolla rahan päälle. Tässä luvussa varoitetaan myös lapsettomista sinkkunaisista, joilla biologinen kello huutaa viimeisiä hetkiä.


Loppuosassa kirjaa puretaan sosiaalista ohjelmointia, joille sekä miehet ja naiset ehdollistetaan. Rudovin pointti on että me emme ole Marsista ja Venuksesta, vaan Maasta. Sekä miehet ja naiset haluavat seksiä ja rakkautta. Rudovin mukaan kaikki muu. Miesten drinkkien tarjoaminen yms. chivalry on sosiaalista ohjemointia. Opetettu rooli, joka vaikuttaa myös naisen käyttäytymiseen. Ymmärsin Rudovin siten, että miehen käyttäytyminen heijastuu naiseen. Eli jos itse alat käyttäytyä sosiaalisesti ohjelmoidun rescuer/atm-machine -roolin mukaisesti, niin suuri osa naisista alkaa käyttäytyä oman ohjelmointinsa mukaisesti. Rudov kertoo esimerkkien avulla omista kokemuksistaan, joissa hän tietoisesti toimii vastoin ohjelmointia, eikä esim. suostu tarjoamaan naiselle juomia tai illallisia, tai ei ainakaan lähesty naista niiden varjolla. Rudovin pointti on, että naiset haluavat sitä yhtä paljon kuin mekin, ja että naisia voi lähestyä ilman resurssien tarjoamista.

Pitää testata itse käytännössä. Myönnän että henkilökohtaisesti olen aina tarjoutunut maksamaan treffien kustannukset. Olen tarjonnut kahvit, drinkit, ruuat ja maksanut taksit jos tilanne on johtanut yhteiseen määränpäähän. Kysymys on, että kuinka paljon tuossa on protokollaa, ja paljonko sillä on oikeasti ollut merkitystä ihmissuhteiden kehittymiselle tai lyhyempien interkurssien muodostumiselle. Entä jos en olisikaan aloittanut kysymyksellä "voinko tarjota jotain juotavaa"? Entä jos olisin vain mennyt juttelemaan? Rudov neuvoo menemään, ja jos nainen sanoo jossain vaiheessa, että häntä janottaa, niin siihen voi vastata sanomalle että minuakin janottaa, ja pyytää naista tuomaan samalla minullekin olut, kun käy tiskillä :D. Jeps. Tuntuu hieman sotivan elämän realiteetteja vastaan, mutta aion silti ehdottomasti antaa sille mahdollisuuden.

Työpaikkahyvinvointikysely

Työpaikallani julkaistiin viime viikolla tulokset pari kuukautta sitten tehtyyn työpaikkahyvinvointikyselyyn. Se on vuosittain suoritettava kysely, jossa kartoitetaan työntekijöiden hyvinvointia ja ilmapiiriä. Aihealueina on mm. tyytyväisyys työtehtävään, firmaan, osastoon, työnjohtajaan, työkavereihin, palkkaan, etenemismahdollisuuksiin jne.

Vuoden 2008 tulokset olivat hyvin pitkälle aikaisemman vuoden kaltaisia, paitsi yhden aihepiirin kohdalla. Tyytyväisyys työpaikan tasa-arvoon laski roimasti, keskimäärin yli 19 %. Suurin muutos oli kysymyksessä: "koetko että sinua kohdellaan tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta?" (sukupuoli, ikä, kansallisuus ja seksuaalinen suuntautuminen kysyttiin omina kysymyksinä erikseen). Laskua vuoden takaisesta oli 23 %.

Tulos on aika kummallinen, sillä kaikkien näiden vuosien aikana en ole kertaakaan kuullut kenenkään valittavan sukupuolisesta syrjinnästä, vaikka muuten ihmiset tuolla ovat aika kärkkäitä purnaamaan ääneen. Kysyin asiaa luottamusmieheltä, ja hän sanoi ettei hänen aikanaan ole ollut yhtäkään syrjintäepäilyä.

Edelleenkin se on kummallista, sillä meillä on ensinnäkin melko tasainen sukupuolijakauma johtotehtävissä. Taitaa olla hieman naisvoittoinen, mutta mahtuu takuuvarmasti 40-60 haarukkaan. Työaikamalli on kaikilla sama. Työtehtävä on käytännössä lähes sama. Palkka menee siten, että meillä on tietty pohjapalkka joka on kaikille sama, kokemuksesta maksettava lisäosa ja kolmas osa, joka määräytyy sen mukaan kuinka paljon teet tulosta. Siis perusosa on kaikille sama. Lisäosa määräytyy kokemuksen mukaan, ei sukupuolen. Ja kolmas osa määräytyy tuloksen perusteella, ja kaikkilla on käytännössä yhtä hyvät mahdollisuudet tehdä tulosta. Tässä työssä ei siis ole mitään epätasaisesti jakautuvia resursseja, jotka suosisivat joitain työntekijöitä parantaen heidän mahdollisuuksiaan ansaita tulossidonnaista osaa.

Joten: meillä on samat mahdollisuudet yletä uralla, sama työaika ja ansaitsemismahdollisuus on sama kaikille. Kuitenkin 23 % lasku, eli tosiasiassa julmetun suuri määrä ihmisiä kokee kokevansa syrjintää. Kokee kokevansa on hassu ilmaisu, mutta toimii tässä tilanteessa. Systeemi (palkka yms.) jonka äsken kuvailin on ollut voimassa useita vuosia muuttumattomana, joten sekään ei voi selittää tätä muutosta. Itse asiassa oikein mikään ei ole muuttunut viimeisen vuoden aikana. Talouskriisikään ei ole vielä ainakaan kovin rankasti kouraissut firmaa, eikä ketään ole jouduttu irtisanomaan tai lomauttamaan.

Joten, miten sitten lasku voi olla noin rajua yhden vuoden aikana? Olisikohan sillä jotain vaikutusta, kun sekä eetteristä että postiluukusta tunkee 365 d "naisen euro on 80 senttiä ym. parhaita"?

V-Day ja sponsorit

Tämä on vanha juttu ja saattaa olla käsitelty ties kuinka monessa blogissa aikaisemmin, mutta itse törmäsin siihen mielestäni nyt ensimmäisen kerran.

Tiesin kyllä, että kestoinhokkiani The Vagina Monologues:ia esitetään tottakai Suomessakin. Sen sijaan sponsorilista yllätti osittain, ja samaten tukijajoukko. Tapahtumaa sponsoroi vuonna 2006 mm. Amnesty Internationalin Suomen osasto, muutama kaupallinen toimija ja tottakai SeTa ja feministimedia.

Ei siinä mitään. En halua kieltää muilta sitä mistä en itse pidä, mutta Amnesty sponsorina on mielestäni hieman kyseenalaista. En löytänyt mistään kovin luotettavaa selvitystä Amnestyn fundingista, mutta eiköhän se non-profit organisaationa ole keräysten yms. yksityisten henkilöiden lahjoitusten, yritysten ja orgnanisaatioiden lahjoitusten sekä valtioiden tuen varassa.

Amnestyn ihmisoikeusjärjestönä pitäisi keskittyä ihmisoikeustilanteen tutkimustyötön sekä ihmisoikeuksien parantamiseen. Globaalissakin mittakaavassa Amnesty lipuu entistä kauemmas alkuperäisistä periaatteistaan, ja puolueettomuus ja riippumattomuus korvautuu entistä enemmän vasemmistohenkiseksi sekä feministiseksi poliittiseksi vaikuttamiseksi.

Vagina Monologilla on hyvin vähän tekemistä ihmisoikeuksien kanssa, joten Amnestyn tukijoille pitäisi kertoa mihin heidän rahojaan käytetään. VM on teos joka anti-mies ideologiassaan hakee vertaistaan. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa aikuinen lesbonainen juottaa 13-vuotiaan tytön humalaan ja viettelee hänet. Normaalisti tekoon suhtauduttaisiin raiskauksena sekä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä. The Vagina Monologues:n tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole siitä, vaan muka "naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisesta" ja naisten oikeuksista. Tosin myöhemmässä vaiheessa tytön ikää nostettiin (muistaakseni 16 ikäiseksi?)

The Vagina Monologuesin sanoma on a) anti-male, b) anti-hetero. Sanoma on kitetytettynä, että miehet ovat pahoja ja naisten on parempi ilman miehiä. Sen takia ihmisoikeusjärjestön ei pitäisi olla missään tekemisissä sen kanssa. Tänä vuonnakin Suomessa on V-Day tapahtuma. Tällä kertaa se on Porissa.

Suomeen mediatuomioistuin?

Iltalehden mukaan Lyly Rajala haluaa Suomeen mediatuomioistuimen.

Kunniaansa käräjiltä peräävä kansanedustaja Lyly Rajala (kok) haluaa Suomeen mediatuomioistuimen.

Neljä Helsingin Sanomien toimittajaa sai perjantaina syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta ns. eduskunnan häirintäjutussa. Tutkintapyynnön kohujutusta tehnyt Rajala kertoi päätöksen kuultuaan valmistelevansa ryhmätoverinsa Eero Lehden kanssa lakialoitetta media- tai julkisuustuomioistuimen perustamisesta.

- Suomessa on kolme asiaa mennyt överiksi jo vuosia sitten, ne ovat sananvapaus, tasa-arvo ja tietosuoja, Rajala listasi.

Rajala sanoi, ettei pidä kustantajien rahoittamaa Julkisen sanan neuvostoa ja sen sanktioita minään. Hän kertoi tehneensä asiasta tutkintapyynnön paljolti JSN:n sisäsiittoisuuden vuoksi.

Rajala sanoi ihmettelevänsä hieman sitä, että HS:n päätoimittaja ei saanut syytettä.

- Johtuen lähinnä siitä, että olen vanha merimies ja tiedän, että kapteeni vastaa laivasta myöskin nukkuessaan.

Mielestäni erittäin kannatettava ajatus. Nykykäytännöllä media voi käytännössä kirjoittaa sanktioitta mitä tahansa roskaa, kunhan se ei riko kiistattomasti esim. yksityisyyden suojaa, tai syyllisty rasismiin tai kunnianloukkaukseen. Toteutuessaankin sanktiot ovat vaikeasti ennalta arvattavia.

Julkisen Sanan Neuvosto taas on käytännössä hampaaton. Ensinnäkin sen vaikutusvalta ulottuu ainoastaan sen ehdot hyväksyneisiin medioihin. Toisin sanoen: JSN ei mahda mitään sellaiselle medialle, joka ei vapaaehtoisesti ole sitoutunut JSN:n hyvän journalismin sääntöihin. Esim. Uusi Suomi on esimerkki mediasta, joka ei ole sitoutunut, ja näinollen mistään ko. median julkaisusta on turha tehdä kantelua Julkisen Sanan Neuvostoon. Sitä ei käsitellä.


- Suomessa on kolme asiaa mennyt överiksi jo vuosia sitten, ne ovat sananvapaus, tasa-arvo ja tietosuoja, Rajala listasi.

Yhdyn lauseeseen varauksetta lukuunottamatta kolmatta kohtaa, eli tietosuojaa. Siitä en ole ihan varma. Kaksi ensimmäistä allekirjoitan täysin. Varsinkin jos sananvapaudella tarkoitetaan ( kuten tässä tapauksessa ymmärrän) journalistista "oikeutta" väittää mitä tahansa roskaa ja ampua heittolaukauksia sokkona ilman vastuuta. Omasta sananvapaudestani en ole valmis luopumaan piiruakaan.

Women in combat

Feministit vaativat Yhdysvaltojen asevoimia poistamaan rajoituksen, joka kieltää naisten osallistumisen taistelujoukkoihin. Jenkeissähän on asevoimissa jo pitkään palvellut naisia erilaisissa tehtävissä. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin naisten asepalveluksessa on tiettyjä rajoituksia. Naisia on käsittääkseni kaikissa laivaston tehtävissä paitsi sukellusveneissä. Samaten ilmavoimissa käsittääkseni on naisia kaikenlaisissa tehtävissä, myös pilotteina. Merkittävimmät rajoitukset koskevat ameijan ja merijalkaväen taistelujoukkoja.

Naisia on armeijassa sekä merijalkaväessä kuljettajina, lääkintämiehinä, mekaanikkoina, sotilaspoliiseina, huoltojoukoissa, kirjureina jne, mutta ei nimenomaisissa taistelujoukoissa. Olen ymmärtänyt että taistelujoukolla tarkoitetaan sellaisia sotilaita, jotka tehtävissään todennäköisesti joutuvat vihollisen kanssa suoraan kontaktiin lyhyillä etäisyyksillä. Eli niitä hemmoja joita näet tv-uutisissa jalkautuvan johonkin irakilaiseen kylään, potkivan ovia sisään taloista ja ryntäävän sisään etsimään vihollistaistelijoita. Siis niitä sotilaita jotka on ensisijaisesti koulutettu tappamaan.

Jos en ole ihan hakoteilla, niin homma menee siten että nainen saa olla sen autokulkueen kuskeja, joka kuljettaa taistelujoukot sinne kylään, mutta ei saa osallistua hyökkäykseen. Se on kieltämättä vähän tulkinnavaraista, sillä ilmeisesti sotilaspoliisi (nainen) saa osallistua ratsiaan joka näennäisesti tekee saman asian, eli potkii oven sisään. Näiden kahden tilanteen ero on todennäköisesti silti suurempi miltä näyttää.

Naissotilaat ja merijalkaväen naiset (miten käännetään suomeksi a marine?) voivat tietysti milloin tahansa joutua taistelemaan. Jos tukikohtaan tai saattuetta vastaan hyökätään, niin silloin tottakai jokainen käsipari alkaa taistella, mutta naisia ei käytetä aktiivissa taistelutoimissa. Se on asia mihin feministit haluavat muutosta.

Perusteluna käytetään yleensä rohkeiden naisten menestystä sotilasoperaatioista sekä sitä, että jo nykykäytännöllä naiset joutuvat taistelemaan vihollista vastaan. Ensiksi mainituista näkee mm. kapteeni Linda Brayn sekä sotamies Jessica Lynchin.

Linda Bray on Panaman sodan veteraani joka johti sotilaspoliisijoukkuetta, jonka tarkoituksena oli ottaa haltuun vihollisjoukoille kuuluva koiratarha. Joukkue kohtasi vihollisia ja joutui taisteluun. Kolme vihollista sai surmansa ja ilmeisesti muutama koira. Valkoisen talon tiedottaja Marlin Fitzwater kuvaili tapahtumia sanoen että "It was heavily defended." ja että se oli "important military operation. A woman led it, and she did an outstanding job.".

Media oli vieläkin anteliaampi sanoissaan: The Pentagon realized that its attempt to win a little favorable publicity had gotten out of hand when one major newspaper declared Captain Bray's actions "worthy of a young Douglas MacArthur or George Patton." Ööh. Eikö tuollainen ole aika rutiinitehtävä sodassa? Tavalliset miessotilaat joutuvat tekemään tuollaista harva se päivä Afganistanissa tai Irakissa. Brayn komennuksessa olevien sotilaiden osuus on myös kokonaan unohdettu. Kaikessa on kyse vain siitä miten rohkeita ja kykeneviä naiset ovat

Jessica Lynch palveli sotamiehenä Irakin sodassa 2003 osana huoltokomppaniaa. Sodan neljäntenä päivä Lynch matkasi kulkueessa, josta Lynchin auto ja muutama muu auto jäi jälkeen ja eksyi. Myöhemmässä vaiheessa autoja tulitettiin raketinheittimillä ja automaattikivääreillä. Seurasi taistelu jonka amerikkalaiset hävisivät. Kaikki miehet autosta tapettiin ja Jessica sekä toinen nainen, joka oli auton kuljettaja lyötiin tajuttomaksi ja vangittiin. Myöhemmässä vaiheessa erikoisjoukot pelastivat Jessican irakilaisesta sairaalasta.

Asiasta uutisoitiin ympäri maailmaa ja USA:ssa siitä nousi valtava kohu. Feministit hehkuttivat Jessica lynchiä, sankaria ja taistelijaa joka pystyy kaikkeen mihin miehetkin ja tekee sen vielä paremmin. Media uutisoi faktatietona Jessican tappaneen vihollisia ja taistelleen sankarillisesti loppuun asti. Hänestä käytettiin jopa nimitystä Shero. Jessicasta tuli yhdessä yössä feministi-ikoni, rohkeuden perikuva ja roolimalli tuhansille pikkutytöille.

... paitsi että totuus on hieman vähemmän mediaseksikäs. 2007 hän todisti Kongessin edessä, että hän ei oikeasti ampunut laukaustakaan. Kun autoa alettiin tulittaa, miehet vastasivat tuleen välittömästi. Jessican ase meni jumiin ja sen jälkeen Jessica meni jumiin. Jessica ei tehnyt mitään saattaakseen asetta takaisin ampumakuntoon, vaan istui taistelun ajan silmät kiinni sikiöasennossa. Jos tästä tilanteesta haluaa väkisin etsiä sheron, niin se oli sotamies Lori Ann Piestewa, joka ajoi autoa. Hän sentään yritti tehdä jotain.

Yksi lyhyen maininnan ansaitseva girl-rambo on myös britti nimeltään Faye Turney - sotilaspikaveneen kuljettaja, joka jäi 2007 miehistöineen Iranin laivaston vangitsemaksi, syytettynä rajaloukkauksesta. Tai niin jäi myös veneellinen miehiä, mutta eihän se ole mikään uutinen. Joka tapauksessa Faye, joka ensinnäkin sai vankeudessa huomattavasti parempaa kohtelua kuin mieskollegansa, oli jomuutaman päivän päästä valmis rikkomaan sääntöjä ja tunnusti loukanneensa Iranin aluevesirajaa, joka ei pidä paikkaansa. Syy hänellä oli selvä: “If I did it, I feared everyone in Britain would hate me. But I knew it was my one chance of fulfilling a promise to Molly that I’d be home for her birthday on May 8."


Naiset mukana sodassa ei muutenkaan ole ihan ongelmatonta. Muistan lukeneeni että ihan hirvittävän moni Afganistanissa tai Irakissa palvellut amerikkalainen nainen on keskeyttänyt palveluksensa tultuaan raskaaksi. Irakin veteraani Kayla Williams kertoo kirjassaan Love my Rifle more than You rankkaa tarinaa mitä nuoret miehet ja naiset tekevät palveluksen luppoaikoina. Ei sinänsä. Ketä se kiinnostaa mitä aikuiset tekevät keskenään omasta vapaasta tahdostaan, mutta mietin vain millainen vaikutus tuolla on yksikön tehokkuuteen. Miehiin nyt vain on syväkoodattu naisten suojeleminen. Erityisesti oman rakkaan suojeleminen. Mieti itseäsi taistelutilanteessa jossa huomaat että oma naisesi on vaarassa. Kumpi tuntuu tärkeämmältä, mennä auttamaan omaa naistasi vai seurata taistelusuunnitelmaa?

Toinen ongelma voi syntyä mustasukkaisuudesta. Ei ole välttämättä hirveän hyvä asia taistelumoraalin kannalta jos yksikössä on erilaisia kolmoisdraamoja meneillään. Mustasukkaisia miehiä ja naisia.

Kolmas ja merkittävin ongelma on miesten yleinen tarve suojella naisia ja uhrautua naisten puolesta. Jokainen mies väkisinkin suhtautuu aivan eri tavalla luodista kaatuvaan, ja tuskasta huutavaan naiseen kuin mieheen. Mies katsoo sillä hetkellä tärkeimmäksi velvollisuudekseen auttaa naista. Ja naispuolisen sotilaan kuolema vaikuttaa miehiin aivan eri tavalla. Niin toisiin sotamiehiin, kuin upseereihin. Onneksi feministeillä on tähänkin ratkaisu: Miehet pitää "ohjelmoida olemaan ajattelematta naissotilaita naisina" Kathleen Parkerin mukaan Yhdysvallat onkin jo ottanut koulutusohjelmaan osia, joiden tarkoitus on "altistamalla ohjelmoida miehiä olemaan välittämättä kidutettujen naisten tuskanhuudosta". "One program that included a rape scenario has been discontiuned, but female actors still play the 'tortued woman in the next room' to help men overcome their caring natures". Yhdysvaltojen asevoimissa on puolustushaarojen yhteinen SERE-ohjelma (Survival, Evasion, Resistance and Escape), johon kuuluu mm. sotavankina olemisen harjoittelua äärimmäisessä paineessa. Mitä todennäköisemmin tämä turruttamiskoulutus on integroitu osaksi SERE-ohjelmaa.

Feministilogiikka! Tämä on vähän sama asia kuin maahanmuuttajien tekemien seksuaalirikosten vähättely Suomessa. Feministit vaativat kiihkeästi toimia raiskausten vähentämiseksi. Maahanmuuttajat joita on ~3 % väestöstä syyllistyy ~20 % seksuaalirikoksista. Vaatiiko feministi maahanmuuton järkeistämistä? No ei tietenkään. Feministi haluaa entistä suurempaa ja holtittomampaa maahanmuuttoa. Yhdysvalloissa (kuten kaikkialla) feministien yksi pääagenda on vastustaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, erityisesti syyllistämällä miehiä ja peräämällä miesten vastuun ottamista. Samaan aikaan feministi haluaa ohjelmoida miehet immuuniksi naisen hädälle ja kärsimykselle. Eikö jengi tajua että kun miehet palaavat siviiliin, opittu turtuus ja paatuminen seuraavat mukana. Eikö tässä ole riskiä että naisiin kohdistuva väkivalta lisääntyy tällaisen ehdollistamis-uudelleenkoulutuksen myötä? Sitäpaitsi kun tällaisesta ominaisuudesta tulee asevoimien arvostama, siitä helposti tulee muunkin yhteiskunnan arvostama. Ainakin jossain määrin. En koskaan lakkaa ihmettelemästä miten suuria uhrauksia "tasa-arvon" eteen voidaan tehdä.


Neljäs ongelma. Naiset haluavat oikeuden päästä taistelemaan, mutta eikö siitä tule samalla velvollisuus? Vai voidaanko se toteuttaa siten, että toiset naiset osallistuvat taisteluun ja toiset eivät? Eli voiko nainen siis päättää ennen taistelutehtävää haluaako hän osallistua siihen? Se on visiiin taas sitä "tasa-arvoa". Se jos mikä asettaisi naiset ja miehet epätasa-arvoiseen asemaan. Vai saisivatko miehetkin valita? Tuskin!

Sama asia on Suomessa. Täällä naiset ovat vissiinkin reilun 10 vuotta voineet valita vapaaehtoisen asepalveluksen. Jos sota tulisi, niin luuletko että naiset joutuisivat oikeasti etulinjaan taistelemaan? Olen 100 % varmaa, että ennen sitä sinne on aseella uhaten pakotettu jokainen sivari ja totaalikieltäytyjä ja vanhainkodissa makaava isoisäsi. Naiset aivan varmasti saisivat ensinnäkin valita haluavatko lähteä ja halukkaat sijoitettaisiin mahdollisimman helppoihin paikkoihin ja hyvän onnistumisprosentin taisteluihin, joista saisimme sitten lukea lehdistä suurina urotekoina.

Kuule sinä ministeri

Lamavuosien valtionvarainministeri Iiro Viinanen arvosteli Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa hallituksen toimia taantumaan varautumisessa. Viinanen sanoo että "Suomi ei selviä talouskriisitä kolhuitta". Viinasen omat lääkkeet ovat (yllätys yllätys) julkisten menojen leikkaukset ja kilpailukyvyn parantaminen. Osasta olen samaa mieltä, osasta en.

Viinanen haluaisi hillitä palkkakehitystä. "Meillä ei ole varaa viime vuoden kaltaisiin irtiottoihin palkkaratkaisuissa." Samaa mieltä. Taantumassa kansainvälisillä yrityksillä on muutenkin paineita korkeiden työvoimakustannusten karsimiseksi tai lomauttamiseksi. Jokainen täysipäinen tajuaa että tilauskannan supimustuminen saman aikakaisesti työvoimakustannusten kasvaessa heikentää yrityksen kannattavuutta. Toinen asia on että holtittomat palkankorotuksen saattavat kasvattaa inflaatiota, joka on erityisen tukalaa niille, jotka taantuman seurauksena jäävät sosiaaliturvan varaan.

Viinanen kasvattaisi pääomatulojen verotusta. "Jos katsoo tuhannen parastuloisimman ihmisen verotusta, niin minun on vaikea ymmärtää, että heistä 2/3 maksaa alle 30 prosenttia veroa, kun lähes jokainen tavallinen kuolevainen maksaa enemmän. Siinä on ahneus mennyt ohi sen, mitä laki tarkoitti, Viinanen sanoo."
100 % samaa mieltä. Ei voi muuta sanoa.

Sitten se hapan omena. Viinanen karsisi tukia kovalla kädellä. Siinä en ole kaikesta enää samaa mieltä. Viinanen karsisi esim. maatalouden ympäristötukia, koska niillä "on saatu vain hyvin vähän aikaan", ja sitten hän karisisi myös Venäjälle maksettavaa vuosittaista 20 miljoonan euron kehitysapua. Venäjän olisi aika todellakin alkaa itse huolehtimaan vähäosaisistaan. Valtio on rikas, kasvava talousmahti, jossa rikkaat ovat hirvittävän rikkaita ja naureskelevat köyhille suomalaisille. Rahaa siis on. On tahdosta kiinni miten sitä halutaan käyttää.

Toisaalta pitää muistaa että Venäjä on tärkeimpiä Suomen kauppakumppaneita ja 20 miljoonaa loppujen lopuksi aika vähän. Jos siis on olemassa riski,että kehitysavun lakkauttamisella olisi negatiiviset vakutukset Venjän vientiin, kannattaa sen lopettamista harkita pariin kertaan.

Uutisessa ei mainittu, mutta mitä todennäköisemmin Viinanen tarkoitti "vastikeettomilla tukimaksuilla" myös sosiaaliturvaa. Sen leikkaamista en voi hyväksyä. Ongelma on että sitä ei ole varaa leikata. Peruspäiväraha, eläkkeet ja asumistuet ovat jo valmiiksi alimitoitettu. Kuka muka oikeasti pärjää pelkästään sillä työttömyyspäivärahalla ja asumistuella? Ja sossusta ei ainakaan suomalainen valkoihoinen mies saa helpolla yhtään mitään.

Viinanen kertoi henkensä olleen vaarassa muutamaan kertaan ministeriaikanaan. En ihmettele, sillä Viinanen karsi sosiaaliturvaa niihin aikoihin karkealla terällä. Suosiota ei parantanut myöskään hänen ylimielinen asenteensa. Jollen väärin muista niin jossain haastattelussa hän vastasi työttömille, jotka valittivat näkevänsä nälkää leikkausten takia, että "Mullakin on joskus nälkä aamuisin". Tietääkseni eräät silloiset työttömänä olleet kostivat sen letkautuksen myöhemmin Viinaselle sanomalla "Mullakin tärisee joskus kädet aamuisin". Viinanen kärsii Parkinsonin taudista.

Minä olisin sen sijaan valmis leikkaamaan rahoitusta sellaisilta koulutusaloilta, joissa työllityminen on hyvin epätodennäköistä, ja joka itsessään ei tuota juuri minkäänlaista hyötyä yhteiskunnalle. Esimerkkinä mainittakoon akateemisen naistutkimuksen ja joidenkin muiden humanististen alojen tietynlaiset tutkimukset, jotka eivät täytä tieteen vaatimuksia ja palvelevat ainoastaan tiettyyn ideologiaan sitoutuneita ihmisiä. Yhtenä esimerkkinä vaikka juuri eilen Henry Laasasen blogissa mainittu höpö-höpötutkimus perheettömistä naisista.

"Taannoisen kriisin aikaan joukko naiskansanedustajia tuli pyytämään rahaa johonkin tarkoitukseen. Viinanen piti normaalin jeremiaadin rahapulasta.

Silloinen kansanedustaja Eva Biaudet vastasi:

- Kuule sinä ministeri. Meitä ei pennin vertaa kiinnosta, onko rahaa vai ei. Tämä pitää toteuttaa!"

Mikä lie "sosiaalisen konstruktioteoria alkeet valtion virkamiehille" -hanke tytöillä oli mielessä?