Tämä kirja on kiinnostanut minua sen ilmestymisestä lähtien, vaikkakin lähinnä uteliaisuudesta ja puolitosissaan. Rudovin poliittisesti epäkorrekti ja suorasukainen tyyli on viihdyttävää, ja osuu myös usein asian ytimeen.
Kirjassa Rudov opastaa välttämään pahimmat deittailun riskit, perustuen kirjoittajan omiin kokemuksiin. Rudov toimii Businessalalla, joten ihmissuhdepsykologiassa hän on maallikko kuten kuka tahansa, eikä yritä muuta väittääkään.
Ensimmäinen huomio kirjasta on, että se on aika ohut. Toinen huomio on, että kirjan fontti on suhteellisen iso. Asiaa ei tähän pieneen 132 sivun kirjaseen ei hirveästi mahdu, ja niistäkin osa käytetään metatietoon kirjasta tai kirjoittajasta. Kirja alkaa sivulla Acknowledgements, jossa kirjoittaja painottaa ettei hän ole psykologi, psykoterapeutti tjms. Seuraavaksi seuraa muutaman sivun Preface, jossa käydään samat asiat uudelleen, mutta laajemmin. On siinä tosin muutakin asiaa, mutta yhtä kaikki metatietoa. Tämän jälkeen on vuorossa Introduction, jossa on taas käytännössä samat asiat ja vähän lisää.
Löytyy kirjasta tosin asiaakin. Yhden luvun verran käsitellään miehen omakuvaa. Lukijaa kehotetaan analysoimaan itseään tietyissä asioissa - tuntemaan itsensä, jotta oikean kohderyhmän (oikeanlaiset naiset) löytäminen on ylipäätään mahdollista. Ja tunnistamaan itsestään ne asiat mistä naiset sinusta kiinnostuvat, ja millaista viestiä lähetät naisille käytökselläsi. Luvun pointti siis on, että jos noudatat roolia elättäjästä, rahamiehestä tai yleensäkin miehestä joka huolehtii naisen kaikista taloudellisista huolista, niin ei kannata ihmetellä miksi saat juuri sellaisia naisia, joille olet pelkkä lompakko. Pankkiautomaattimies on siis vain yksi kirjan miestyyppi.
Toisessa luvussa opetellaan profiloimaan naisia, ja tunnistamaan naisista ne jotka vastaavat oikeasti sitä mitä olet etsimässä. Tämä oli omasta mielestäni mielenkiintoinen luku. Rudov kehottaa tunnistamaan naisesta erilaisia "haavautumia", jotka voivat heijastua ihmissuhteisiin. Jos esim. naisen isä on hylännyt hänet pienenä, niin naisella voi olla aikuisenakin vaikeuksia luottaa miehiin. Tai hän voi alitajuntaisesti kostaa isänsä puutteita mieskumppaniinsa. Tai toisaalta isin pikku prinsessa saattaa odottaa mieheltä samanlaista prinsessakohtelua ja että mies pitää huolta hänestä.
Rudov varoittaa lisäksi naisista joiden aikaisemmat parisuhteet tuntuvat päättyneen aina riitaisasti, ja että vika on aina miehessä. Rudov painottaa työnteon merkitystä. Hän sanoo että rehellisen työn tekoon tottuneet naiset ovat parhaimpia kaikista ja varoittaa kotirouvatyypin naisista. Tämän koskee enemmän amerikkalaisia kuin suomalaisia, koska täällä ei varsinaista kotirouvayhteiskuntaa ole. Perusidea toimii kuitenkin uskoakseni täälläkin, ja tuo onkin asia jota olen itse miettinyt paljon. Rudov sanoo että melkein aina kun joku hänen tuttavansa valittaa kauhuissaan miten ex-vaimo pistää kaikki säästöt ja omaisuuden ennemmin lakimiesten taskuun, kuin että sitä jäisi lapsien tulevaisuutta varten, hän kysyy saman kysymyksen:"Does she work?". Vastaus on melkein aina ei. Ihmiset jotka eivät ole koskaan tottuneet tekemään työtä, eivät useinkaan ymmärrä kunnolla rahan päälle. Tässä luvussa varoitetaan myös lapsettomista sinkkunaisista, joilla biologinen kello huutaa viimeisiä hetkiä.
Loppuosassa kirjaa puretaan sosiaalista ohjelmointia, joille sekä miehet ja naiset ehdollistetaan. Rudovin pointti on että me emme ole Marsista ja Venuksesta, vaan Maasta. Sekä miehet ja naiset haluavat seksiä ja rakkautta. Rudovin mukaan kaikki muu. Miesten drinkkien tarjoaminen yms. chivalry on sosiaalista ohjemointia. Opetettu rooli, joka vaikuttaa myös naisen käyttäytymiseen. Ymmärsin Rudovin siten, että miehen käyttäytyminen heijastuu naiseen. Eli jos itse alat käyttäytyä sosiaalisesti ohjelmoidun rescuer/atm-machine -roolin mukaisesti, niin suuri osa naisista alkaa käyttäytyä oman ohjelmointinsa mukaisesti. Rudov kertoo esimerkkien avulla omista kokemuksistaan, joissa hän tietoisesti toimii vastoin ohjelmointia, eikä esim. suostu tarjoamaan naiselle juomia tai illallisia, tai ei ainakaan lähesty naista niiden varjolla. Rudovin pointti on, että naiset haluavat sitä yhtä paljon kuin mekin, ja että naisia voi lähestyä ilman resurssien tarjoamista.
Pitää testata itse käytännössä. Myönnän että henkilökohtaisesti olen aina tarjoutunut maksamaan treffien kustannukset. Olen tarjonnut kahvit, drinkit, ruuat ja maksanut taksit jos tilanne on johtanut yhteiseen määränpäähän. Kysymys on, että kuinka paljon tuossa on protokollaa, ja paljonko sillä on oikeasti ollut merkitystä ihmissuhteiden kehittymiselle tai lyhyempien interkurssien muodostumiselle. Entä jos en olisikaan aloittanut kysymyksellä "voinko tarjota jotain juotavaa"? Entä jos olisin vain mennyt juttelemaan? Rudov neuvoo menemään, ja jos nainen sanoo jossain vaiheessa, että häntä janottaa, niin siihen voi vastata sanomalle että minuakin janottaa, ja pyytää naista tuomaan samalla minullekin olut, kun käy tiskillä :D. Jeps. Tuntuu hieman sotivan elämän realiteetteja vastaan, mutta aion silti ehdottomasti antaa sille mahdollisuuden.
