lauantai 14. helmikuuta 2009

Työpaikkahyvinvointikysely

Työpaikallani julkaistiin viime viikolla tulokset pari kuukautta sitten tehtyyn työpaikkahyvinvointikyselyyn. Se on vuosittain suoritettava kysely, jossa kartoitetaan työntekijöiden hyvinvointia ja ilmapiiriä. Aihealueina on mm. tyytyväisyys työtehtävään, firmaan, osastoon, työnjohtajaan, työkavereihin, palkkaan, etenemismahdollisuuksiin jne.

Vuoden 2008 tulokset olivat hyvin pitkälle aikaisemman vuoden kaltaisia, paitsi yhden aihepiirin kohdalla. Tyytyväisyys työpaikan tasa-arvoon laski roimasti, keskimäärin yli 19 %. Suurin muutos oli kysymyksessä: "koetko että sinua kohdellaan tasa-arvoisesti sukupuolesta riippumatta?" (sukupuoli, ikä, kansallisuus ja seksuaalinen suuntautuminen kysyttiin omina kysymyksinä erikseen). Laskua vuoden takaisesta oli 23 %.

Tulos on aika kummallinen, sillä kaikkien näiden vuosien aikana en ole kertaakaan kuullut kenenkään valittavan sukupuolisesta syrjinnästä, vaikka muuten ihmiset tuolla ovat aika kärkkäitä purnaamaan ääneen. Kysyin asiaa luottamusmieheltä, ja hän sanoi ettei hänen aikanaan ole ollut yhtäkään syrjintäepäilyä.

Edelleenkin se on kummallista, sillä meillä on ensinnäkin melko tasainen sukupuolijakauma johtotehtävissä. Taitaa olla hieman naisvoittoinen, mutta mahtuu takuuvarmasti 40-60 haarukkaan. Työaikamalli on kaikilla sama. Työtehtävä on käytännössä lähes sama. Palkka menee siten, että meillä on tietty pohjapalkka joka on kaikille sama, kokemuksesta maksettava lisäosa ja kolmas osa, joka määräytyy sen mukaan kuinka paljon teet tulosta. Siis perusosa on kaikille sama. Lisäosa määräytyy kokemuksen mukaan, ei sukupuolen. Ja kolmas osa määräytyy tuloksen perusteella, ja kaikkilla on käytännössä yhtä hyvät mahdollisuudet tehdä tulosta. Tässä työssä ei siis ole mitään epätasaisesti jakautuvia resursseja, jotka suosisivat joitain työntekijöitä parantaen heidän mahdollisuuksiaan ansaita tulossidonnaista osaa.

Joten: meillä on samat mahdollisuudet yletä uralla, sama työaika ja ansaitsemismahdollisuus on sama kaikille. Kuitenkin 23 % lasku, eli tosiasiassa julmetun suuri määrä ihmisiä kokee kokevansa syrjintää. Kokee kokevansa on hassu ilmaisu, mutta toimii tässä tilanteessa. Systeemi (palkka yms.) jonka äsken kuvailin on ollut voimassa useita vuosia muuttumattomana, joten sekään ei voi selittää tätä muutosta. Itse asiassa oikein mikään ei ole muuttunut viimeisen vuoden aikana. Talouskriisikään ei ole vielä ainakaan kovin rankasti kouraissut firmaa, eikä ketään ole jouduttu irtisanomaan tai lomauttamaan.

Joten, miten sitten lasku voi olla noin rajua yhden vuoden aikana? Olisikohan sillä jotain vaikutusta, kun sekä eetteristä että postiluukusta tunkee 365 d "naisen euro on 80 senttiä ym. parhaita"?